Pohjoismaiden kliinistä farmasiaa – iloisia tunnelmia Kööpenhaminasta
Niina Laine, farmaseutti, kliinisen farmasian maisteri, KFS:n koulutussihteeri
Julkaistu 17.5.2012
Ilokseni minulla oli tilaisuus osallistua Pohjoismaiden kliinisen farmasian tapaamiseen Kööpenhaminassa 11.-12.5. Kliinisen farmasian tapaaminen oli yksinomaan keskittynyt sairaalafarmasiaan ja kliiniseen työhön sairaalaympäristössä. Tapaaminen pidettiin Hillerødissa sekä Kööpenhaminan yliopistolla Farmasian tiedekunnassa. Paikalla oli arviolta 60-80 innokasta kliinistä farmasistia ympäri pohjoismaita. Eniten osallistujia oli Tanskasta, tämän jälkeen Ruotsi ja Norja ottivat hyvän toisen sijan. Islannista ja Suomesta osallistujia oli vähemmän. Oli virkistävää kuulla miten muualla toimitaan ja kuinka kliininen farmasia kehittyy kollegoidemme käsissä. Ensimmäisenä päivänä vierailimme Hillerødin maakunnassa ja sen sairaalassa Hillerød hospitalissa. Syy vierailuun juuri tässä kyseisessä sairaalassa oli sen erinomainen ”medicines reconciliation program”. Eli ”lääkehoidon järkeistys ohjelma” jos asian voi näin suomentaa. Sairaalan akuuttiosastolla toimi kliinisten farmasistien (kaikki olivat proviisoreita) koordinoima lääkelistan ajantasaisena pitäminen. Ko. prosessiin kuului mm. potilaiden lääkityshistorian kirjaaminen näiden saapuessa sairaalaan, erilaisten lääkitysongelmien ratkominen sekä kotiutuvan potilaan lääkityksen tarkistus.
Sisääntulohaastattelua eivät toki farmasistit ehtineet tehdä kaikille potilaille, vaan he olivat kehittäneet seulontamenetelmän: ”kaikki yli 50-vuotiaat potilaat, joilla oli 5 tai enemmän lääkkeitä ja jotka oli luokiteltu kiireellisyyskoodeilla yellow/orange eli 10-60 min kiireellisyysaste”. Farmasistit raportoivat lääkitykseen liittyviä ongelmia ja seurantajaksolla he olivat löytäneet niitä 1,3 ongelmaa/potilas. Lääkitysongelmiin luettiin hoitamaton sairaus, sopimaton lääkevalinta, annos alle suositusten, lääkkeen käyttö ei tarkoituksenmukaista, liian suuri annos, haittavaikutukset, interaktiot, lääke käytössä ilman indikaatiota sekä muut syyt. Sairaalan Pharmacy Manager oli hyvin innokas kliinisen farmasian kehittäjä. Hän kertoi omassa luennossaan kuinka hän laittoi jokaisen sairaalansa farmasistin kirjoittamaan ohjelman ensimmäisen vuoden aikana artikkelin joka tuli julkaista alan lehdissä. Toiminta oli siis hyvin koordinoitua ja hyviä käytänteitä jaettiin kansainvälisestikin. Lääkärit suhtautuivat hyvin sairaalan uuteen palveluun, he olivat kommentoineet palvelua mm. seuraavasti: ”On harmi että farmasistit ovat osastollamme vain päivisin.”, ”Farmasistien neuvot lääkehoidossa ovat relevantteja ja auttavat merkittävästi lääkehoidon parantamisessa.”, Farmasistit itse kertoivat että aluksi oli hankalaa haastatella potilaita sängyn vieressä, sillä Tanskassa farmasistit eivät juurikaan saa koulutusta potilaan haastatteluun. Yksi sairaalaan farmasisteista totesi ohjelmasta: ”Every day when I get back to home from work, I feel that I have definitely made a difference.”. Kun olimme luentomuotoisesti kuunnelleet sairaalan käytänteistä, saimme vielä pohdittavaksi yhden potilastapauksen ja harjoittelimme potilaan lääkityshistorian kirjaamista.
Seuraavana päivänä siirryimme Hillerødista Kööpenhaminan yliopistolle. Aamupäivällä kuulimme luennon ”Chancing the role of clinical pharmacists” jonka jälkeen siirryimme kuuntelemaan eri Pohjoismaiden projekteja. Luentoja oli hyvin erilaisista aiheista, niin spesifeistä kliinisistä aiheista kuten eksessiivisen antikoagulaation vaaroista sekä yleisemmällä tasolla olevista aiheista kuten eri maissa meneillään olevista kehittämisprojekteista. Mielenkiintoisimpiin esityksiin mielestäni lukeutui norjalaisten esitys lääkitysturvallisuuden parantamisesta Diakonhjemmet sairaalassa, he olivat tehneet paljon työtä myös kansallisella tasolla Norjassa. Islantilaisten luento CPD:stä (continuous professional development) oli myös mieliinpainuva, he kertoivat että Islannissa on 4 kliinistä farmasistia jotka ovat alkaneet pitää portfoliota oppimisestaan ja toivoivat näin saavansa enemmän arvostusta muilta terveydenhuollonammattilaisilta sekä palkankorotuksia osaamistason kasvaessa.
Iltapäivä jatkui työpajoilla, itse osallistuin työpajaan jossa pohdittiin Pohjoismaiden kliinisen farmasian koulutusta ja miten sitä voitaisiin kehittää. Oli mielenkiintoista kuulla miten eri maat järjestivät koulutusta. Esimerkiksi Tanskassa oli yleistä että farmasistit suorittivat Belfastin yliopiston internet kurssin kliinisestä farmasiasta, kun taas Islanti oli kutsunut Skotlannista farmasisteja apuun kouluttamaan islantilaisia farmasisteja heidän omaan toimintaympäristöönsä. Ruotsissa puolestaan on kliinisen farmasian maisterikurssi. Muihin pohjoismaihin nähden Suomen asiat eivät ole ollenkaan hullummin ainakaan koulutuksen suhteen, osastofarmasian erityispätevyys kurssi ja sairaala- ja terveyskeskusfarmasian erikoistumiskoulutus ovat hyviä jatko-opintoja peruskoulutuksen jälkeen. Kun kerroin koulutuksistamme työpajassa, sain mielenkiintoisia kommentteja muilta mailta: tanskalaiset ihmettelivät kovasti että miten yksi ja sama koulutus voi olla hyvä kaikille. He olivat yrittäneet samaa mutta idea ei ikinä päässyt käytännöntoteutukseen, sillä se koettiin liian laajaksi ja lopputulos tästä oli että Tanskassa haluttiin ennemmin tukea oppimista työympäristössä ilman kaikille yhteistä koulutusta. Moni tanskalainen farmasisti myös kommentoi minulle, että ”meidän maassamme kliininen farmasia on nykyään niin spesifistä ja osastokohtaista, että jokainen oppii työssään ja tätä pidetään parhaana tapana kouluttautua.”. Lääkehoidon arviointeja tehtiin Tanskassa useassa eri sairaalassa ja sain jutella farmasistin kanssa jonka päätyönä oli arviointien tekeminen sairaalan potilaille. Hän kertoi, että tahtoo kouluttautua lisää ”medication reviews” aihepiiriin liittyen, mutta kokee että relevantin koulutuksen saaminen on vaikeaa.
Lopputuloksena Pohjoismaiden kliinisen farmasian koulutukseen liittyvästä työpajasta totesimme yhteisesti että tärkeintä on jakaa hyviä käytänteitä ja että meidän tulee enemmän kiinnittää huomiota siihen mikä toimii Pohjoismaissa eikä yrittää tehdä kaikkea samalla tavalla kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Keskustelimme myös siitä, että tulevaisuudessa voisimme enemmän kannustaa Pohjoismaiden välistä oppimista opintovierailuilla toistemme luo ja että jokaisella maalla on jotain opetettavaa toisille. Työpajojen jälkeen tutustuimme vielä posterinäyttelyyn. Tämän jälkeen oli kotimatka edessä uusien ajatusten kanssa. Kaiken kaikkiaan tapaaminen sujui rennon iloisessa hengessä ja luulenpa että ensi vuonna tapaamisessa on taas hieman enemmän osallistujia sanan levitessä!
Koulutusterveisin Kliinisen farmasian seuran koulutussihteeri Niina Laine