Toisiko lääkevalmistuksen alueellinen keskittäminen lisää resursseja kliinisen farmasian toteuttamiseen sairaaloissa?
Marjo Kela, proviisori, Kliinisen farmasian seuran hallituksen varajäsen
Julkaistu 02.01.2011
Useimmissa suomalaisissa sairaala-apteekeissa lääkevalmistukseen ja solunsalpaajien käyttökuntoon saattamiseen tarkoitetut puhdastilat ovat joko hiljattain uusittuja, rakentaminen on parhaillaan meneillään tai suunnitelmia valmistellaan. GMP-vaatimukset täyttävien puhdastilojen rakentaminen on kallista ja sairaanhoitopiirien taloudellinen tilanne on usein tiukka. Monessa sairaala-apteekissa onkin jouduttu miettimään, mistä nipistää neliöitä, jotta rakentamiseen varattu budjetti ei ylity. Työskentely puhdastilassa vaatii erikoisosaamista, puhdastilapesulassa pestävän puhdastilavaatetuksen sekä steriilit välineet ja tarvikkeet. Myös puhdastilojen ylläpito maksaa. Puhdastilan olosuhteita kontrolloidaan säännöllisin mittauksin ja tilassa olevia laitteita täytyy kalibroida ja huoltaa. Puhdastiloissa sijaitsee usein myös annosjakelulaite, jonka avulla toimitetaan potilaskohtaisesti jaeltuja lääkkeitä sairaala-apteekin omille asiakkaille eli omaan sairaalaan ja ympäröivän maakunnan terveyskeskuksiin.
Kliinisen farmasian palveluiden kysyntä sairaaloissa on voimakkaassa kasvussa, etenkin osastofarmasian palveluiden osalta. Valitettavan usein kompastuskivenä on kuitenkin se, mistä osastofarmaseutin palkkaamisen löydetään rahaa. Tiukan taloustilanteen kurimuksessa kamppailevissa sairaanhoitopiireissä uusien virkojen ja toimien perustaminen on miltei mahdotonta ja usein käykin niin, että osastofarmaseutin palkka maksetaan joko varahenkilöstön palkkaamiseen tarkoitetusta määrärahasta tai farmaseutti otetaan jonkun muun osastolla työskentelevän henkilön tilalle. Ei liene harvinaista, että osastofarmaseutin aloittaessa työskentelynsä osasto menettää yhden sairaanhoitajan. Tämä on harmillinen tilanne, sillä hoitohenkilökunnan työtaakka on tunnetusti suuri eikä potilaan yksilölliselle hoidolle ja kohtaamiselle useinkaan jää tarpeeksi aikaa.
Tätä kuviota pohtiessani mieleeni palaa viimesyksyinen Saksan matka, jolloin minulla oli tilaisuus päästä vierailemaan Magstadtissa sijaitsevassa keskusapteekissa, Central Compunding Baden-Württemberg GmbH. Tässä apteekissa oli upouudet, yli 1000 m2 suuruiset puhdastilat, joissa saatetaan käyttökuntoon potilaskohtaisia solunsalpaaja-annoksia sekä valmistetaan potilaskohtaisia TPN-liuoksia ja muita steriilejä lääkkeitä. Näitä toimitetaan eri sairaaloihin Baden-Württembergin osavaltion alueella. Keski-Euroopassa välimatkat kaupunkien ja niissä sijaitsevien sairaaloiden välillä eivät kilometreissä mitattuna ole pitkiä, mutta tavallista on, että matka etenee välillä etanan vauhtia pahojen liikenneruuhkien vuoksi.
Suomessakin olisi syytä aloittaa keskustelu lääkevalmistukseen liittyvien toimintojen tehostamisesta ja alueellisesta keskittämisestä. Esimerkiksi ERVA-alueella voisi olla yksi keskusapteekki, joka toimisi samalla periaatteella kuin saksalainen esikuvansa. Tässä keskusapteekissa voitaisiin työskennellä kahdessa työvuorossa jolloin tuotannollista aikaa olisi 16 tuntia vuorokaudessa. Siivoukselle ja huolloille jäisi 8 tuntia vuorokaudessa. Etäisyydet suomalaisten sairaaloiden välillä ovat yleensä pitempiä kuin Saksassa, mutta ajallisesti kuljetuksiin ei menisi enempää aikaa, sillä ruuhkat ovat meillä onneksi melko tuntematon ilmiö, pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Varjopuolena olisi se, että potilaskohtainen lääketilaus pitäisi tehdä aikaisemmin kuin nykyisessä järjestelmässä, jossa lääkevalmistus ja käyttökuntoon saattaminen tapahtuu samassa sairaalassa jossa potilaskin on. Tällöin esim. hematologisten syöpäsairauksien kohdalla solunsalpaaja-annoksen yksilöllinen räätälöiminen potilaan voinnin ja laboratoriotutkimusten tulosten perusteella olisi hankalampaa. Jokaisessa sairaala-apteekissa tulisikin ehkä olla pieni puhdastila akuuteimpia tilanteita varten. Tästä huolimatta keskusapteekkimalli toisi säästöjä puhdastilojen rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin. Nykyinen lääkelainsäädäntö ja normisto ei mahdollista keskusapteekkimallin toteuttamista, joten myös lainsäädännöllisiä muutoksia tarvittaisiin.
Keskusapteekkimalli rationalisoisi sairaala-apteekkien investointitarpeita ja vapauttaisi henkilökuntaa kliinisen farmasian tehtäviin sairaaloissa. Keskustelua tästä aiheesta kannattaisi ryhtyä käymään hyvissä ajoin, sillä tällä vuosikymmenellä rakennettujen puhdastilojen tekniikka ja rakenteet tulevat tiensä päähän 15-20 vuoden kuluttua. Onko vielä silloinkin mahdollista ylläpitää julkisin varoin järjestelmää, jossa kalliit puhdastilat ovat vajaakäytöllä jokaisessa Suomen sairaala-apteekissa?