Terveydenhuollon ammattilaisen rooli potilaan hoitopäätöksissä
Tiina Koskinen, proviisori, Kliinisen farmasian seuran hallituksen jäsen
Julkaistu 04.07.2010
Potilaiden pitää saada osallistua päätöksen tekoon heidän lääkitystä valittaessa. Potilailla pitäisi olla tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto käytettävänään tehdessään päätöstään hoitoon sitoutumisesta ja hoidostaan.
Kuka uskaltaa tunnustaa, että kaikki potilaalle aloitetut hoidot ovat oikeasti potilaan valintoja. Useinkin yhteisymmärrys saavutetaan kuittaamalla asia tyyliin, ”tämä on hoitosuositusten mukainen hoito”. Pitäisikö potilaan saada kuitenkin arvioida itse hoitopäätös saatavilla olevan evidenssin perusteella, punniten vaihtoehdot ja lääkehoidon hyödyt ja haitat. Eikö potilaan pitäisi itse voida päättää, aloittaako hän esim. Antikoagulanttihoidon eteisvärinään, jonka on selkeästi osoitettu vähentävän kuolleisuutta, mutta johon liittyy merkittäviä haittoja ja vuotokomplikaatioita.
Kuka oikeasti päättää, mihin hoitoon kunkin potilaan kohdalla päädytään. Ja kenen pitäisi päättää potilaan hoidosta? Onko päätös lääkehoidosta potilaan päätös yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa vai tekeekö lääkäri päätöksen potilaan puolesta vedoten omaan tietämykseensä ja tuntemukseensa? Teemmekö me farmasistit myös päätöksiä potilaiden puolesta itsehoitolääkkeitä heille suositellessamme?
Mistä sitten tiedetään, mikä on paras hoitovaihtoehto kullekin potilaalle. Tiedon tulva ja tutkitun tiedon määrä on käsittämättömän suuri, eikä yksittäinen ammattihenkilö voi mitenkään rajallisena työaikanaan hallita koko tietomäärää. Terveyden huollossa ammattilaisen pitää turvautua tietolähteisiin, jotka ovat suodattaneet tiedon käyttökelpoiseen helposti käytettävään muotoon, joka on myös helposti saatavilla. Tällaisia ovat mm. näytönaste katsaukset ja käypähoitosuositukset.
Tuo tieto näyttöön perustuvasta hoidosta pitäisi tavoittaa myös potilaan. Potilaalla on rajallinen kyky omaksua tieteellistä tietoa, johon hoitopäätökset perustuvat. Kuitenkin potilaalla pitäisi olla hoitopäätöstä
tehdessä realistiset tiedot valittavissa olevien hoitojen hyödyistä ja haitoista. Olisiko tässä meillä farmasisteilla mahdollisuus olla tietolähde, johon potilaat voisivat turvautua?
Miten sitten kertoisimme asian niin, ettei sanomaamme ymmärrettäisiin väärin? Ettei haitat korostuisi suhteessa hyötyihin. Se miten kerromme asian riskeistä ja hyödyistä vaikuttaa huomattavasti potilaan päätökseen ja hoitomyöntyvyyteen. Jos puhumme kuolleista säästettyjen henkien sijaan, sanomamme helposti tulkitaan negatiivisemmaksi kuin se ehkä todellisuudessa on. Absoluuttiset numerot on helpompia hallita kuin suhteelliset. Verbaaliset määrittelyt (esim. voi esiintyä, hyvin harvoin, pieni mahdollisuus, joskus, yleinen, suuri mahdollisuus, todennäköisesti) ovat epämääräisiä ja harhaan johtavia. Kuvien käyttäminen ja graafinen esitys voi helpottaa ymmärtämistä.
Potilaat ymmärtävät helpommin, jos tieto muotoillaan heidän näkökulmaansa sopivaksi. Tärkeintä on, että asian potilalle kertova terveydenhuollonammattihenkilö itse ymmärtää kertomansa.