Farmasian maailmankonferenssi pidettiin tänä vuonna Amsterdamissa Hollannissa 3.10.-8.10.2012. Kyseessä ei ollut mikään vähäpätöinen konferenssi, vaan kunnioitettavaan ikään ehtineen arvokkaan vanhuksen juhlinta. Vuonna 1912 perustettu FIP (International Pharmaceutical Federation) täytti 100 vuotta! Juhlapaikaksi oli valikoitunut Amsterdam, sillä siellä FIP oli aikoinaan perustettu. FIP edustaa 3 miljoonaa farmasistia ympäri maailmaa.
Konferenssissa paikalla oli yli 100 suomalaista farmasistia puikkelehtimassa satojen ulkomaalaisten kollegoiden joukossa. Ensikertalaisena konferenssiin osallistuneena konferenssi oli itselleni todellinen positiivinen yllätys! Paljon kaikkea hyödyllistä ja kivaa ohjelmaa niin luennoilla kuin myös vapaa-aikana, ainoaksi suuremmaksi ongelmaksi muodostui unenpuute viikon aikana.
Ensimmäisenä konferenssipäivänä meidät perehdytettiin Alankomaiden farmasiaan monipuolisesti, tapetilla olivat avoapteekki-, sairaala-, teollisuus- ja yliopistopuoli. Saimme kuulla että Hollannissa on 70 sairaala-apteekkia ja 380 sairaalafarmasiaan erikoistunutta farmasistia. Väkilukuun suhteutettuna ei siis niin montaa (Hollannin väkiluku on 16,7 miljoonaa). Vuodepaikkoihin suhteuttuna sairaalafarmasisteja oli 100 vuodepaikkaa kohden 0,8, kun ideaalina pidetään vähintään lukua 1. Vertailun vuoksi Isossa-Britanniassa luku on niinkin huima kuin 4,6 farmasistia/100 vuodepaikkaa kohden. Kaiken kaikkiaan farmasisteja työskentelee sairaaloissa 3600 ja yliopistosairaaloja on maassa 8.
Erikoistumiskoulutus sairaalafarmasistiksi kestää 4 vuotta, joten opiskeltuaan tämän, farmasisti on opiskellut yhteensä 10 vuotta kun maisterin tutkinnon suorittaminen kestää 6 vuotta. Erikoistumiskoulutuksesta 50% on teoriaa ja 50% potilaisiin ja käytännön hoitotyöhön liittyvää. Koulutus on pyörinyt maassa 10 vuotta ja se on koettu toimivaksi. Kaikilla sairaalafarmasisteilla on oikeus terveydenhuollon ammattihenkilönä päästä käsiksi potilastietoihin. Lääkehoidon järkeistämistä eli mm. kotilääkityksen kirjausta pyritään harjoittamaan sairaaloissa tarpeen mukaan.
Avoapteekkeja on Hollannissa enemmän kuin Suomessa, niiden toiminta vaikutti muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Mielenkiintoista oli kuulla kuinka apteekkiuskollisia asiakkaat olivat, oli tutkittu että Hollannissa yli 90% asiakkaista asioi aina vain omassa apteekissaan. Näin ollen apteekit tunsivat erinomaisesti asiakkaansa ja saattoivat usein jopa soittaa heille kotiin ja tiedustella asiakkaan vointia ja esimerkiksi sitä miksi lääkkeitä ei oltu haettu vähään aikaan jos kyseessä oli krooninen sairaus.
Sain vierailla Amsterdamin keskustassa Boots Apotheek Beethoven-nimisessä apteekissa ja siellä paikallinen farmasisti ystävällisesti kertoi opastetulla kierroksella apteekissa hollantilaisen apteekin toiminnasta. Reseptien prosessoinnissa oli usein käytössä ”triplatarkistus” eli resepti kulki kolmen teknisen työntekijän kautta ennen sen päätymistä farmasistille. Tämä lisäsi hollantilaisten mukaan lääkitysturvallisuutta ja vähensi poikkeamia. Toisaalta taas voidaan pohtia antaako tällainen toimintakulttuuri valheellisen kuvan turvallisuudesta ja kuka lopulta ottaa vastuun toimitusketjussa kun joku osa ei menekään niin kuin olisi pitänyt. Reseptit pyrittiin usein valmistamaan etukäteen eli heti kun reseptit olivat tulleet sähköisinä tai faksattuina tai asiakkaan tuomina apteekkiin, ne laitettiin valmiiksi odottamaan asiakkaan lääkkeiden noutoa, tämä kuulemma säästi huomattavasti aikaa. Kuriositeettina kerrottakoon että resepti-sana ei ollut hollannin kielessä ”määräys” vaan pyyntö : ”request”.
Myös lääkeneuvontaa oli tehostettu apteekeissa erilaisin keinoin. Kun asiakkaalle tuli uusi lääke käyttöön (jota asiakas ei ollut hakenut ainakaan kyseisestä apteekista rekisterien mukaan), reseptin koneelle kirjoittamisen yhteydessä tulostui paperi jossa oli tärkeimmät neuvontakohdat lääkkeestä jotka farmasistin tuli käydä läpi. Sama toistui kun uutta lääkettä haettiin toisella kertaa, mutta tällöin hieman eri tekstein, eli tällöin farmasistin eteen tulikin nippu kysymyksiä jotka tuli kysyä asiakkaalta, mm. miten on uuden lääkkeen kanssa mennyt. Alankomaissa on 4 isoa vakuutusyhtiötä jotka maksavat potilaiden lääkkeitä ja apteekin tuli tehdä tiliä toiminnastaan, sisältäen myös lääkeneuvonnan, vakuutusyhtiölle. Näin vakuutusyhtiö pystyi varmistamaan että lääkettä oli käytettä tarkoituksenmukaisesti.
Hollannissa tiedostettiin hyvin se, että 30-50% (riippuen eri tutkimuksista) lääkkeiden käyttäjistä ei käytä lääkkeitä ohjeiden mukaan. Potilaan lääkkeiden omavastuu oli 220 eur/vuosi, tätä voi peilata Suomen lääkkeiden omavastuuseen. Apteekkivierailulla hämmästyin kuullessani, että Alankomaissa apteekeissa farmasisteilla oli usein myös potilaan laboratoriokokeisiin liittyvä data käytössä. Näin he saattoivat tehdä hoitaville lääkäreille muutosehdotuksia vaikkapa munuaisten vajaatoimintapotilaille eri lääkkeiden annoksista.
Muina päivinä konferenssissa saimme kuulla esimerkiksi eri maiden innovaatioista farmasian alalla. Konferenssin luennoilla tuli kliseisesti ilmi miten erilaiselta ja kuitenkin samanlaiselta farmasian harjoittaminen näyttäytyy eri maissa. Kuulimme esimerkiksi erinomaisesta farmasistien johtamasta tuberkuloosin ehkäisyohjelmasta Intian avoapteekeissa, Serbialaisesta apteekkiautosta joka matkaa ympäri maaseutua vieden lääkkeitä ja neuvontaa syrjäseutujen iäkkäille, japanilaisten farmasistien kehittämästä farmasistien johtamasta katastrofiavusta kriisitilanteissa (mm. maanjäristykset) sekä minnesotalaisesta ”köyhien klinikasta” jota ylläpitivät farmasian opiskelijat, klinikalla tarjottiin ilmaista terveys- ja lääkeneuvontaa köyhille joilla ei ollut sairasvakuutusta.
Itselleni jäi päällimmäiseksi tunteeksi konferenssista se miten farmasistit taistelevat ympäri maailmaa olemassaolostaan ja oikeudesta toimia mukana terveydenhuollossa muiden terveydenhuollon ammattilaisten rinnalla. Toisaalta halu kehittää asioita tuli ilmi konferenssin luennoilla, joten tahtotilaa löytyy. Hauskuus konferenssissa piili mielestäni siinä että koskaan ei tiennyt kuka tuli juttelemaan, vaihdoin kuulumisia mm. Costa Ricasta olevan farmasistin kanssa joka kertoi että hänen suurin huolenaiheensa on apteekkien taso Costa Ricassa. Siellä joka apteekissa on vain 1 farmasisti töissä ja kun farmasisti on lounaalla/muualla, apteekki saattoi jäädä pitkäksikin aikaa teknisen henkilökunnan huolehdittavaksi. Ongelmat voivat siis olla kovin erilaisia eri maissa.
Ensi vuonna konferenssi järjestetään Dublinissa, loistava tilaisuus tulla tutustumaan farmasiaan ja farmasisteihin ympäri maailmaa! Amsterdamissa juttelin myös Irlannista kotoisin olevan farmasistin kanssa ja hän lähetti terveisiä suomalaisille, tulkaa kaikki käymään Irlannissa ensi vuonna. ”Jos konferenssiin tahdot mennä nyt (tai siis ensi vuonna), niin takuulla yllätyt” J
Innostunein konferenssiterveisin seuran koulutussihteeri Niina Laine.