Blogitekstejä vuosilta 2010 - 2013

Lääkehoidon turvatarkastukset, arvioinnit ja kokonaisarvioinnit osaksi lääkehoitoprosessia

Raimo Ojala, proviisori, Kliinisen Farmasian Seuran puheenjohtaja

Julkaistu 11.8.2013

Ennen lääkehoidon toteutusta pitäisi tehdä lääkehoidon turvatarkastus, jossa selvitetään lääkityksen sopivuus potilaalle, päällekkäisyydet, annosten sopivuus, yhteis- ja haittavaikutukset ja arvioidaan hoitoon sitoutuminen. Osittain näin tapahtuukin lääkärin määrätessä lääkettä ja apteekin sitä toimittaessa potilaalle. Koneellisen annosjakelun yhteydessä tarkistukset ovat rutiinia. Toimivalla tarkastusmenettelyllä voidaan estää lääkehoidosta johtuvaa sairastavuutta ja lisätä lääkehoitoihin sitoutumista.

Turvatarkastus paljastaa ongelmakohtia. Siksi esimerkiksi hoitoon tulevan potilaan lääkitys tulisi selvittää kattavasti ja selvittää voiko hoitoon hakeutumisen syy olla lääkehoidossa. Mikäli turvatarkastuksessa ilmenee monimutkainen ongelmavyyhti esimerkiksi sovitut kriteerit täyttyvät, tulisi potilaalle tehdä lääkehoidon kokonaisarviointi tai muu lääkehoidon selvitys.

Tällainen konsultaatio- tai erityispalvelu pitäisi olla helposti saatavissa. Reseptilomakkeessa tai sähköisessä reseptissä voisi olla osio, jossa annetaan määräys lääkehoidon kokonaisarviointiin tai muuhun erityispalveluun. Apteekin tehtävä olisi tuottaa tai hankkia palvelu. Terveyskeskusten tai sairaaloiden järjestelmissä pitäisi niin ikään olla mahdollisuus lääkehoidon konsultaatioiden pyytämiseen. Palvelu tuotettaisiin kliinisen farmasian ja farmakologian yhteistyönä.

Potilaan lääkitystiedon saatavuus on merkittävä kokonaisuuden hahmottavista haittaava ongelma. Ajan tasalla oleva kattava lääkelista, josta selviäisi potilaan käyttämä lääkitys, auttaisi huomattavasti terveydenhuollon ammattilaisia päätösten teossa ja turvallisuuden varmistamisessa. Apteekilla tieto saattaa olla, mutta yhteyttä lääkäriin ei ole. Potilaiden tulisikin itse huolehtia, että heillä olisi voimassa oleva lääkelista mukanaan, kun asioivat lääkärissä tai apteekissa. Sähköinen resepti auttaa vähän, mutta sieltä selviävät vain aiotut reseptilääkkeet.

Hyvä ratkaisu olisi, että tietojärjestelmien lääkeosiot standardisoitaisiin siten, että tieto

olisi helposti siirrettävissä järjestelmästä toiseen. Lääkitystiedon voisi tallentaa myös sirulliselle kelakortille tai puhelimeen, jolloin se kulkisi potilaan mukana.

100-vuotiaan juhlat Amsterdamissa

Niina Laine, farmaseutti, kliinisen farmasian maisteri, KFS:n koulutussihteeri

Julkaistu 1.11.2012

Farmasian maailmankonferenssi pidettiin tänä vuonna Amsterdamissa Hollannissa 3.10.-8.10.2012. Kyseessä ei ollut mikään vähäpätöinen konferenssi, vaan kunnioitettavaan ikään ehtineen arvokkaan vanhuksen juhlinta. Vuonna 1912 perustettu FIP (International Pharmaceutical Federation) täytti 100 vuotta! Juhlapaikaksi oli valikoitunut Amsterdam, sillä siellä FIP oli aikoinaan perustettu. FIP edustaa 3 miljoonaa farmasistia ympäri maailmaa.

Konferenssissa paikalla oli yli 100 suomalaista farmasistia puikkelehtimassa satojen ulkomaalaisten kollegoiden joukossa. Ensikertalaisena konferenssiin osallistuneena konferenssi oli itselleni todellinen positiivinen yllätys! Paljon kaikkea hyödyllistä ja kivaa ohjelmaa niin luennoilla kuin myös vapaa-aikana, ainoaksi suuremmaksi ongelmaksi muodostui unenpuute viikon aikana.

Ensimmäisenä konferenssipäivänä meidät perehdytettiin Alankomaiden farmasiaan monipuolisesti, tapetilla olivat avoapteekki-, sairaala-, teollisuus- ja yliopistopuoli. Saimme kuulla että Hollannissa on 70 sairaala-apteekkia ja 380 sairaalafarmasiaan erikoistunutta farmasistia. Väkilukuun suhteutettuna ei siis niin montaa (Hollannin väkiluku on 16,7 miljoonaa). Vuodepaikkoihin suhteuttuna sairaalafarmasisteja oli 100 vuodepaikkaa kohden 0,8, kun ideaalina pidetään vähintään lukua 1. Vertailun vuoksi Isossa-Britanniassa luku on niinkin huima kuin 4,6 farmasistia/100 vuodepaikkaa kohden. Kaiken kaikkiaan farmasisteja työskentelee sairaaloissa 3600 ja yliopistosairaaloja on maassa 8.

Erikoistumiskoulutus sairaalafarmasistiksi kestää 4 vuotta, joten opiskeltuaan tämän, farmasisti on opiskellut yhteensä 10 vuotta kun maisterin tutkinnon suorittaminen kestää 6 vuotta. Erikoistumiskoulutuksesta 50% on teoriaa ja 50% potilaisiin ja käytännön hoitotyöhön liittyvää. Koulutus on pyörinyt maassa 10 vuotta ja se on koettu toimivaksi. Kaikilla sairaalafarmasisteilla on oikeus terveydenhuollon ammattihenkilönä päästä käsiksi potilastietoihin. Lääkehoidon järkeistämistä eli mm. kotilääkityksen kirjausta pyritään harjoittamaan sairaaloissa tarpeen mukaan.

Avoapteekkeja on Hollannissa enemmän kuin Suomessa, niiden toiminta vaikutti muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Mielenkiintoista oli kuulla kuinka apteekkiuskollisia asiakkaat olivat, oli tutkittu että Hollannissa yli 90% asiakkaista asioi aina vain omassa apteekissaan. Näin ollen apteekit tunsivat erinomaisesti asiakkaansa ja saattoivat usein jopa soittaa heille kotiin ja tiedustella asiakkaan vointia ja esimerkiksi sitä miksi lääkkeitä ei oltu haettu vähään aikaan jos kyseessä oli krooninen sairaus.

Sain vierailla Amsterdamin keskustassa Boots Apotheek Beethoven-nimisessä apteekissa ja siellä paikallinen farmasisti ystävällisesti kertoi opastetulla kierroksella apteekissa hollantilaisen apteekin toiminnasta. Reseptien prosessoinnissa oli usein käytössä ”triplatarkistus” eli resepti kulki kolmen teknisen työntekijän kautta ennen sen päätymistä farmasistille. Tämä lisäsi hollantilaisten mukaan lääkitysturvallisuutta ja vähensi poikkeamia. Toisaalta taas voidaan pohtia antaako tällainen toimintakulttuuri valheellisen kuvan turvallisuudesta ja kuka lopulta ottaa vastuun toimitusketjussa kun joku osa ei menekään niin kuin olisi pitänyt. Reseptit pyrittiin usein valmistamaan etukäteen eli heti kun reseptit olivat tulleet sähköisinä tai faksattuina tai asiakkaan tuomina apteekkiin, ne laitettiin valmiiksi odottamaan asiakkaan lääkkeiden noutoa, tämä kuulemma säästi huomattavasti aikaa. Kuriositeettina kerrottakoon että resepti-sana ei ollut hollannin kielessä ”määräys” vaan pyyntö : ”request”.

Myös lääkeneuvontaa oli tehostettu apteekeissa erilaisin keinoin. Kun asiakkaalle tuli uusi lääke käyttöön (jota asiakas ei ollut hakenut ainakaan kyseisestä apteekista rekisterien mukaan), reseptin koneelle kirjoittamisen yhteydessä tulostui paperi jossa oli tärkeimmät neuvontakohdat lääkkeestä jotka farmasistin tuli käydä läpi. Sama toistui kun uutta lääkettä haettiin toisella kertaa, mutta tällöin hieman eri tekstein, eli tällöin farmasistin eteen tulikin nippu kysymyksiä jotka tuli kysyä asiakkaalta, mm. miten on uuden lääkkeen kanssa mennyt. Alankomaissa on 4 isoa vakuutusyhtiötä jotka maksavat potilaiden lääkkeitä ja apteekin tuli tehdä tiliä toiminnastaan, sisältäen myös lääkeneuvonnan, vakuutusyhtiölle. Näin vakuutusyhtiö pystyi varmistamaan että lääkettä oli käytettä tarkoituksenmukaisesti.

Hollannissa tiedostettiin hyvin se, että 30-50% (riippuen eri tutkimuksista) lääkkeiden käyttäjistä ei käytä lääkkeitä ohjeiden mukaan. Potilaan lääkkeiden omavastuu oli 220 eur/vuosi, tätä voi peilata Suomen lääkkeiden omavastuuseen. Apteekkivierailulla hämmästyin kuullessani, että Alankomaissa apteekeissa farmasisteilla oli usein myös potilaan laboratoriokokeisiin liittyvä data käytössä. Näin he saattoivat tehdä hoitaville lääkäreille muutosehdotuksia vaikkapa munuaisten vajaatoimintapotilaille eri lääkkeiden annoksista.

Muina päivinä konferenssissa saimme kuulla esimerkiksi eri maiden innovaatioista farmasian alalla. Konferenssin luennoilla tuli kliseisesti ilmi miten erilaiselta ja kuitenkin samanlaiselta farmasian harjoittaminen näyttäytyy eri maissa. Kuulimme esimerkiksi erinomaisesta farmasistien johtamasta tuberkuloosin ehkäisyohjelmasta Intian avoapteekeissa, Serbialaisesta apteekkiautosta joka matkaa ympäri maaseutua vieden lääkkeitä ja neuvontaa syrjäseutujen iäkkäille, japanilaisten farmasistien kehittämästä farmasistien johtamasta katastrofiavusta kriisitilanteissa (mm. maanjäristykset) sekä minnesotalaisesta ”köyhien klinikasta” jota ylläpitivät farmasian opiskelijat, klinikalla tarjottiin ilmaista terveys- ja lääkeneuvontaa köyhille joilla ei ollut sairasvakuutusta.

Itselleni jäi päällimmäiseksi tunteeksi konferenssista se miten farmasistit taistelevat ympäri maailmaa olemassaolostaan ja oikeudesta toimia mukana terveydenhuollossa muiden terveydenhuollon ammattilaisten rinnalla. Toisaalta halu kehittää asioita tuli ilmi konferenssin luennoilla, joten tahtotilaa löytyy. Hauskuus konferenssissa piili mielestäni siinä että koskaan ei tiennyt kuka tuli juttelemaan, vaihdoin kuulumisia mm. Costa Ricasta olevan farmasistin kanssa joka kertoi että hänen suurin huolenaiheensa on apteekkien taso Costa Ricassa. Siellä joka apteekissa on vain 1 farmasisti töissä ja kun farmasisti on lounaalla/muualla, apteekki saattoi jäädä pitkäksikin aikaa teknisen henkilökunnan huolehdittavaksi. Ongelmat voivat siis olla kovin erilaisia eri maissa.

Ensi vuonna konferenssi järjestetään Dublinissa, loistava tilaisuus tulla tutustumaan farmasiaan ja farmasisteihin ympäri maailmaa! Amsterdamissa juttelin myös Irlannista kotoisin olevan farmasistin kanssa ja hän lähetti terveisiä suomalaisille, tulkaa kaikki käymään Irlannissa ensi vuonna. ”Jos konferenssiin tahdot mennä nyt (tai siis ensi vuonna), niin takuulla yllätyt” J

Innostunein konferenssiterveisin seuran koulutussihteeri Niina Laine.

Lääkehoidon opettajilla oltava pätevyys

Soili Törmälehto, proviisori, KTM

Julkaistu 1.10.2012

Lääkehoidon opettajilla tulee olla opetettavan aineen ammattipätevyys. Asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 sanotaan seuraavaa:

5 luku Ammatillinen koulutus 13 § (16.12.2010/1168) Ammatillisten opintojen opettajan kelpoisuus ”Ammatilliseen koulutukseen sisältyvien ammatillisten opintojen opetusta on kelpoinen antamaan henkilö:

1) joka on suorittanut koulutuksen järjestäjän päättämän opetustehtävän kannalta soveltuvan korkeakoulututkinnon;

2) joka on suorittanut vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot;

3) jolla on vähintään kolmen vuoden pituinen käytännön työkokemus opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä; sekä

4) jolla on pätevyys- tai lupakirja taikka oikeus harjoittaa terveydenhuollon ammattia laillistettuna ammattihenkilönä, jos alan tehtävissä toimiminen edellyttää pätevyys- tai lupakirjaa taikka laillistamista.”

Käytännössä ammattikorkeakouluissa on vastaavat kelpoisuusvaatimukset kuin ammatillisissa oppilaitoksissakin. Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista tarkoittaa siis käytännössä sitä, että terveystieteiden maisteri -opettaja (hoitotyö) on muodollisesti pätevä lääkehoidon opettaja, mutta farmasian ja lääketieteen korkeakoulututkinnon suorittaneet proviisori, farmaseutti ja lääkäri eivät. Lääkehoitoa ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa tuleville lähi- ja sairaanhoitajille opettavat nykyisellään terveystieteiden maisteri -opettajat (hoitotyö) vain muutaman opintoviikon lääkehoidon opein, jotka on hankittu sairaanhoitajaopintojen aikana. Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa opetetaan valtavat määrät lääkehoitoa. Proviisoreita, lääkäreitä ja farmaseutteja terveysalan oppilaitoksissa vierailee kyllä tuntiopetustehtävissä, mutta pääasiallinen lääkehoidon opetusvastuu ja opetuksen kehittäminen kuuluvat hoitotyön opettajille. Hoitotyön opettajien lääkehoito-osaamisen puutteita ei mitenkään voi paikata opettajien täydennyskoulutuksella kuten Sairaanhoitajaliiton sivuilla olevassa esityksessä vuodelta 2008 ehdotetaan (http://www.sairaanhoitajaliitto.fi/ammatilliset_urapalvelut/julkaisut/sairaanhoitaja-lehti/2_2008/ajankohtaiskirjoitus/tavoitteena_turvallinen_laakehoi/).

Sen sijaan lääkehoidon opettajilla tulee ehdottomasti olla opetettavan aiheen ammattipätevyys. Farmasian alan ammattilaisiltakin usein unohtuu se tosiseikka, että lääkehoidon osaaminen ja opettaminen ei ole pelkkää farmakologisen nimistön, vaikutusten ja haittavaikutusten hallintaa, vaan opetuksessa tulee hallita ja ottaa esille keskeisesti myös farmasian teknologian, biofarmasian, farmaseuttisen kemian ja sosiaalifarmasian oppiaineiden sisältöjä. Uskon, että hoitajaopiskelijoiden toisinaan esittämä kritiikki farmasian alan ammattilaisten antamaa lääkehoidon opetusta kohtaan kohdistuu nimenomaan edellä mainittuun seikkaan: opetuksessa keskitytään liiaksi farmakologiaan ja ”nippelitietoon”, kun hoitohenkilökunnalle olisi ennemminkin tärkeää opettaa kunnolla lääkemuodot ja imeytymisvaiheen yhteisvaikutukset ja niiden merkitys lääkehoidon onnistumisen kannalta. Samoin moniammatillisen yhteistyön ja farmaseuttisen osaamisen ja lääkehuollon toiminnan esittely (informaatiopalvelut, annosjakelu, lääkehoidon arviointi jne.), lääkelainsäädäntö, lääkkeiden säilytys ja säilyvyys sekä lääkeneuvonnan ottaminen esille opetuksessa olisi erittäin tärkeää ja keskeistä. Lääkehoidon opetuksen tulisi olla myös mahdollisimman käytännönläheistä ja konkreettista – runsaasti esimerkkejä ja käytännön ongelmatilanteita ja niihin ratkaisumalleja sisältävää. Farmakologian yksityiskohtien opettaminen ei saisi olla hoitajien lääkehoidon opetuksen keskiössä. On valitettavaa, että tätä ymmärrystä ei ole usein edes farmasian alan ammattilaisilla.

Hoitoalan ammattilaisilla – niin lähi- ja sairaanhoitajilla kuin myös hoitotyön opettajilla – on vakavia puutteita lääkehoito-osaamisessa (lääkelaskujen hallinta, farmakologisen nimistön tunnistaminen, lääkkeiden vaikutusmekanismien ja haittavaikutusten hallinta, lääkemuotojen tunnistaminen ja käsittely, lääkkeiden säilytys ja säilyvyys, lääkeneuvonta, lääkehuoltojärjestelmän ja moniammatillisen yhteistyön tuntemus). Väitän, että hoitohenkilökunnan lääkehoito-osaamista voitaisiin parantaa ja moniammatillista yhteistyötä voitaisiin kehittää, mikäli lääkehoidon opetuksessa hyödynnettäisiin nykyistä paljon laajemmin farmaseuttista osaamista – pelkkä tuntiopetustyö ei tähän riitä. Sairaalassa hoitohenkilökunnan lääkehoidon opetuksesta vastaavat lääkärit, proviisorit ja farmaseutit. Miten voi olla mahdollista, että oppilaitoksissa tätä samaa lääkehoidon perehdytystyötä tekevät terveystieteiden maisteri -opettajat, joiden lääkehoito-osaaminen on samalla tasolla lähi- ja sairaanhoitajien kanssa? Terveystieteiden maisteri -opettajan tutkinto ei tuo pätevyyttä lääkehoidon opettamiseen. Autuaaksi tekevää opetuksessa ei ole myöskään farmasian tutkinto, mikäli ei ole ymmärrystä lääkehoidosta laitoksissa ja siitä, millaista osaamista hoitohenkilökunta työssään keskeisesti tarvitsee.

Lääkitysturvallisuuden parantamiseksi farmaseuttista osaamista tulee hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla kaikilla lääkehoidon osa-alueilla – myös oppilaitoksissa. Lääkehoidon opettajalla ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa tulisikin olla farmasian korkeakoulututkinto. Lääketieteellistä erityisosaamista vaativa lääkehoidon opetus tulisi keskittää lääkäreille. Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa tulisi myös olla päätoimisia lääkehoidon opettajien toimia. Samoin lääkehoidon täydennyskoulutusten järjestäjillä ja vastuuhenkilöillä tulisi olla farmasian korkeakoulututkinto – näin ei nykyisellään ole, vaan täydennyskoulutusta tarjoavat sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset hoitotyön opettajien osaamisella.

Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on lääkehoidon opetuksen osalta erittäin kyseenalainen. Ongelmallista on kuitenkin se, miten asetuksesta voitaisiin rajata pois yksittäisiä oppiaineita – lienee mahdotonta, kun asetus kattaa kaiken mahdollisen ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa annettavan opetuksen. Pedagogisten opintojen suorittaminen farmaseutille ja proviisorille ei ole mikään mahdoton tehtävä – ennemminkin esteeksi opettajan urasta kiinnostuneille farmaseuteille ja proviisoreille muodostuu se, että sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa ei ole lääkehoidon opettajien toimia – opetushenkilöstön toimet on suunnattu sosiaali- ja hoitotyön ammattilaisille. Näin ollen pääsy oppilaitoksiin – lääkehoidon opetusta kehittämään – on mahdotonta. Laadukkaalla lääkehoidon opetuksella on keskeinen rooli turvallisen lääkehoidon edistäjänä. Myös moniammatillisen yhteistyön ymmärryksen siemenet kylvetään nimenomaan oppilaitoksissa.

Opetusministeri Jukka Gustafssonin vastaus esittämääni asiaan ei ole kuitenkaan kovin rohkaiseva: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_344_2012_p.shtml

Lääkehoitoketjun heikoin lenkki

Raimo Ojala, erikoisproviisori, KFS:n puheenjohtaja

Julkaistu 7.7.2012

Lääkehoitoketjun heikoin lenkki on se, että kenelläkään ei ole tiedossa potilaan toteutunut kokonaislääkitys. Vaarallista on, että puutteellinen tieto johtaa vääriin päätelmiin ja päätöksiin. Eräässä sairaalassa talvella 2011 tehdyn kyselyn vastaajien mielestä eniten riskejä sisältävä vaihe on aiemmin toteutuneen lääkityksen (kotilääkitys) selvittäminen. Lähes yhtä riskialttiina pidettiin tiedonsiirtoja. Seuraavina riskialttiusjärjestyksessä olivat lääkkeiden jako käsin potilasannoksiin, valmisteen vaihtaminen kesken hoidon (esimerkiksi kotilääkkeestä sairaalalääkkeeseen), lääkemääräys, lääkehoidon seuranta, injektiona tai infuusiona annettavan lääkkeen käyttökuntoon saattaminen, lääkkeen anto potilaalle, potilaan lääkeneuvonta ja jokin muu syy. Vähiten riskejä sisältäväksi arvioitiin lääkkeen toimitusta apteekista osastolle. Yksinkertainen päätelmä on, että potilaan lääkitystietojen selvittämistä, dokumentaatiota ja tiedonsiirtoja tulee parantaa. Oleellista on, että lääkitystiedot kerää riittävän hyvin lääkkeet ja lääkehoidot tunteva henkilö. Ihanne olisi, että mahdollisimman ajantasaiset tiedot olisivat käytössä potilaan tullessa lääkärin vastaanotolle, sairaalaan tai apteekkiin.

Edellä mainitussa kyselyssä selvitettiin avoimella kysymyksellä miten sairaala-apteekki voisi lisätä lääkitysturvallisuutta. Vastaajien mielestä keskeisimmät keinot olisivat koulutus ja tiedottaminen sekä lääkkeiden potilasannoksiin jaosta huolehtiminen. Lääkehoitojen ”turvatarkastuksia”, kokonaisarviointeja, lääkehoidon konsultaatioita tai muita uusia kliinisen farmasian palveluita ei ollut mainittu. Kuitenkin erikseen kysyttäessä puolet vastaajista oli sitä mieltä, että konsultaatiopalvelu soveltuisi heille hyvin tai kohtalaisesti. Osastolla tapahtuva konsultaatio näyttäisi olevan vähän suositumpaa kuin sähköinen. Puolet vastaajista arvioi koneellisen annosjakelun soveltuvan joko kaikille tai valikoiduille potilaille.

Ketjun heikointa lenkkiä pitää vahvistaa. Parasta olisi, että mahdollisimman ajantasainen lääkitystieto kulkisi potilaan mukana esimerkiksi sirukortissa ja se olisi luettavissa hänen tullessa asioimaan terveydenhuollon toimipisteeseen. Lääkitystiedon selvittämisessä ja ylläpidossa farmaseuttista osaamista olisi hyvä hyödyntää nykyistä enemmän.

Pohjoismaiden kliinistä farmasiaa – iloisia tunnelmia Kööpenhaminasta

Niina Laine, farmaseutti, kliinisen farmasian maisteri, KFS:n koulutussihteeri

Julkaistu 17.5.2012

Ilokseni minulla oli tilaisuus osallistua Pohjoismaiden kliinisen farmasian tapaamiseen Kööpenhaminassa 11.-12.5. Kliinisen farmasian tapaaminen oli yksinomaan keskittynyt sairaalafarmasiaan ja kliiniseen työhön sairaalaympäristössä. Tapaaminen pidettiin Hillerødissa sekä Kööpenhaminan yliopistolla Farmasian tiedekunnassa. Paikalla oli arviolta 60-80 innokasta kliinistä farmasistia ympäri pohjoismaita. Eniten osallistujia oli Tanskasta, tämän jälkeen Ruotsi ja Norja ottivat hyvän toisen sijan. Islannista ja Suomesta osallistujia oli vähemmän. Oli virkistävää kuulla miten muualla toimitaan ja kuinka kliininen farmasia kehittyy kollegoidemme käsissä. Ensimmäisenä päivänä vierailimme Hillerødin maakunnassa ja sen sairaalassa Hillerød hospitalissa. Syy vierailuun juuri tässä kyseisessä sairaalassa oli sen erinomainen ”medicines reconciliation program”. Eli ”lääkehoidon järkeistys ohjelma” jos asian voi näin suomentaa. Sairaalan akuuttiosastolla toimi kliinisten farmasistien (kaikki olivat proviisoreita) koordinoima lääkelistan ajantasaisena pitäminen. Ko. prosessiin kuului mm. potilaiden lääkityshistorian kirjaaminen näiden saapuessa sairaalaan, erilaisten lääkitysongelmien ratkominen sekä kotiutuvan potilaan lääkityksen tarkistus.

Sisääntulohaastattelua eivät toki farmasistit ehtineet tehdä kaikille potilaille, vaan he olivat kehittäneet seulontamenetelmän: ”kaikki yli 50-vuotiaat potilaat, joilla oli 5 tai enemmän lääkkeitä ja jotka oli luokiteltu kiireellisyyskoodeilla yellow/orange eli 10-60 min kiireellisyysaste”. Farmasistit raportoivat lääkitykseen liittyviä ongelmia ja seurantajaksolla he olivat löytäneet niitä 1,3 ongelmaa/potilas. Lääkitysongelmiin luettiin hoitamaton sairaus, sopimaton lääkevalinta, annos alle suositusten, lääkkeen käyttö ei tarkoituksenmukaista, liian suuri annos, haittavaikutukset, interaktiot, lääke käytössä ilman indikaatiota sekä muut syyt. Sairaalan Pharmacy Manager oli hyvin innokas kliinisen farmasian kehittäjä. Hän kertoi omassa luennossaan kuinka hän laittoi jokaisen sairaalansa farmasistin kirjoittamaan ohjelman ensimmäisen vuoden aikana artikkelin joka tuli julkaista alan lehdissä. Toiminta oli siis hyvin koordinoitua ja hyviä käytänteitä jaettiin kansainvälisestikin. Lääkärit suhtautuivat hyvin sairaalan uuteen palveluun, he olivat kommentoineet palvelua mm. seuraavasti: ”On harmi että farmasistit ovat osastollamme vain päivisin.”, ”Farmasistien neuvot lääkehoidossa ovat relevantteja ja auttavat merkittävästi lääkehoidon parantamisessa.”, Farmasistit itse kertoivat että aluksi oli hankalaa haastatella potilaita sängyn vieressä, sillä Tanskassa farmasistit eivät juurikaan saa koulutusta potilaan haastatteluun. Yksi sairaalaan farmasisteista totesi ohjelmasta: ”Every day when I get back to home from work, I feel that I have definitely made a difference.”. Kun olimme luentomuotoisesti kuunnelleet sairaalan käytänteistä, saimme vielä pohdittavaksi yhden potilastapauksen ja harjoittelimme potilaan lääkityshistorian kirjaamista.

Seuraavana päivänä siirryimme Hillerødista Kööpenhaminan yliopistolle. Aamupäivällä kuulimme luennon ”Chancing the role of clinical pharmacists” jonka jälkeen siirryimme kuuntelemaan eri Pohjoismaiden projekteja. Luentoja oli hyvin erilaisista aiheista, niin spesifeistä kliinisistä aiheista kuten eksessiivisen antikoagulaation vaaroista sekä yleisemmällä tasolla olevista aiheista kuten eri maissa meneillään olevista kehittämisprojekteista. Mielenkiintoisimpiin esityksiin mielestäni lukeutui norjalaisten esitys lääkitysturvallisuuden parantamisesta Diakonhjemmet sairaalassa, he olivat tehneet paljon työtä myös kansallisella tasolla Norjassa. Islantilaisten luento CPD:stä (continuous professional development) oli myös mieliinpainuva, he kertoivat että Islannissa on 4 kliinistä farmasistia jotka ovat alkaneet pitää portfoliota oppimisestaan ja toivoivat näin saavansa enemmän arvostusta muilta terveydenhuollonammattilaisilta sekä palkankorotuksia osaamistason kasvaessa.

Iltapäivä jatkui työpajoilla, itse osallistuin työpajaan jossa pohdittiin Pohjoismaiden kliinisen farmasian koulutusta ja miten sitä voitaisiin kehittää. Oli mielenkiintoista kuulla miten eri maat järjestivät koulutusta. Esimerkiksi Tanskassa oli yleistä että farmasistit suorittivat Belfastin yliopiston internet kurssin kliinisestä farmasiasta, kun taas Islanti oli kutsunut Skotlannista farmasisteja apuun kouluttamaan islantilaisia farmasisteja heidän omaan toimintaympäristöönsä. Ruotsissa puolestaan on kliinisen farmasian maisterikurssi. Muihin pohjoismaihin nähden Suomen asiat eivät ole ollenkaan hullummin ainakaan koulutuksen suhteen, osastofarmasian erityispätevyys kurssi ja sairaala- ja terveyskeskusfarmasian erikoistumiskoulutus ovat hyviä jatko-opintoja peruskoulutuksen jälkeen. Kun kerroin koulutuksistamme työpajassa, sain mielenkiintoisia kommentteja muilta mailta: tanskalaiset ihmettelivät kovasti että miten yksi ja sama koulutus voi olla hyvä kaikille. He olivat yrittäneet samaa mutta idea ei ikinä päässyt käytännöntoteutukseen, sillä se koettiin liian laajaksi ja lopputulos tästä oli että Tanskassa haluttiin ennemmin tukea oppimista työympäristössä ilman kaikille yhteistä koulutusta. Moni tanskalainen farmasisti myös kommentoi minulle, että ”meidän maassamme kliininen farmasia on nykyään niin spesifistä ja osastokohtaista, että jokainen oppii työssään ja tätä pidetään parhaana tapana kouluttautua.”. Lääkehoidon arviointeja tehtiin Tanskassa useassa eri sairaalassa ja sain jutella farmasistin kanssa jonka päätyönä oli arviointien tekeminen sairaalan potilaille. Hän kertoi, että tahtoo kouluttautua lisää ”medication reviews” aihepiiriin liittyen, mutta kokee että relevantin koulutuksen saaminen on vaikeaa.

Lopputuloksena Pohjoismaiden kliinisen farmasian koulutukseen liittyvästä työpajasta totesimme yhteisesti että tärkeintä on jakaa hyviä käytänteitä ja että meidän tulee enemmän kiinnittää huomiota siihen mikä toimii Pohjoismaissa eikä yrittää tehdä kaikkea samalla tavalla kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa. Keskustelimme myös siitä, että tulevaisuudessa voisimme enemmän kannustaa Pohjoismaiden välistä oppimista opintovierailuilla toistemme luo ja että jokaisella maalla on jotain opetettavaa toisille. Työpajojen jälkeen tutustuimme vielä posterinäyttelyyn. Tämän jälkeen oli kotimatka edessä uusien ajatusten kanssa. Kaiken kaikkiaan tapaaminen sujui rennon iloisessa hengessä ja luulenpa että ensi vuonna tapaamisessa on taas hieman enemmän osallistujia sanan levitessä!

Koulutusterveisin Kliinisen farmasian seuran koulutussihteeri Niina Laine

Miten kliinisen farmasian osaamista painotetaan apteekkilupia myönnettäessä?

Tiina Koskinen, proviisori, FaT, taloudenhoitaja, KFS

Julkaistu 18.3.2012

"Apteekkilupa myönnetään useammasta hakijasta sille, jolla voidaan kokonaisuudessaan katsoa olevan parhaat edellytykset apteekkiliikkeen harjoittamiseen. Edellytysten arvioinnissa tulee ottaa huomioon hakijan toiminta apteekissa ja muissa lääkehuollon tehtävissä, mukaan lukien mahdollisen aiemman apteekkiluvan lainvoimaiseksi tulon ajankohta, sekä apteekkiliikkeen harjoittamisen kannalta merkitykselliset opinnot, johtamistaito ja muu toiminta."

Ammattiapteekki versus businessapteekki – farmasian ala ainakin puhuu ammatillisuudesta ja siitä kuinka ammatillisuus menee liiketalouden edelle. Ja näinhän se pitäisi olla. Terveydenhuollon ammattilaisina meillä on velvollisuus toimia aina potilaan edun mukaisesti. Miten hyvin tuo fakta sitten toimii tosielämässä, voi olla eri asia, ainakin kun apteekkareiden mukaan apteekeilla tulos heikkenee kokoajan. Farmaseutit laitetaan myymään pientä sälää vielä kassalla "Tiimarin” mallin mukaisesti. Välillä nolottaa oman alan puolesta ja välillä käy sääliksi niitä farmaseutteja, jotka joutuvat tarjoamaan lisäostoksia.

Valitettavasti näyttää siltä, että liiketalous tässä painottuu. Liiketalouteen liittyvät opinnot ja johtamistaito mainitaan erkseen apteekkiluvan myöntämisperusteissa. Kliinisen farmasian osaaminen on vain "muuta toimintaa” Onko kliinisessä farmasiassa ansioituneella mitään mahdollisuuksia saada apteekkilupaa? Ei ainakaan jos vastassa on vastaavat työvuodet omaava hakija, jolla on johtamiskokemusta ja apteekkiliikkeen harjoittamisen kannalta merkityksellisiä opintoja, kuten liiketalouteen liityvät tutkinnot. Jos kisassa on LHKA erityispätevyys ja yrittäjätutkinto, veikkaan, että yrittäjätutkinto on apteekkiliikkeen harjoittamisekannalta merkityksellisempi.

Apteekkijärjestelmämme on mahdollista vielä pelastua – kliinisen farmasian osaamista pitää painottaa apteekkilupia myönnettäessä.

Perusterveydenhuolto kuntoon

Raimo Ojala, erikoisproviisori, lääkehoidon kokonaisarvioinnin erityispätevyys, KFS:n puheenjohtaja

Julkaistu 22.12.2011

Perusterveydenhuolto kuntoon! Sitä on vaadittu ja siinä olevia epäkohtia on ruodittu lehdistössä ja monissa seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa. Tosiasia on, että erikoissairaanhoitoon on panostettu viime vuosina enemmän kuin terveyskeskuksiin. Perusterveydenhuollon ontuminen aiheuttaa tyytymättömyyttä kansalaisissa ja lisää todennäköisesti erikoissairaanhoidon palveluiden käyttöä. Kuinka kehitys näkyy farmasiassa? Terveyskeskuksista on poistunut huomattava määrä farmaseuttista henkilöstöä. Erikoissairaanhoidossa henkilöstön määrä on vastaavasti kasvanut. Useiden terveyskeskusten lääkelogistiikka hoidetaan keskistetysti sairaanhoitopiirin sairaala-apteekista. Tuloksena on todennäköisesti ollut kasvanut toimintavarmuus, koska isompi yksikkö ei ole yhtä haavoittuva kuin pieni yhden tai kahden työntekijän työyksikkö. Keskittäminen on tuonut usein mukanaan myös säästöä terveyskeskusten lääkemenoihin.

Terveyskeskustyössä lääkärit kokevat usein ongelmalliseksi tiedollisen ja taidollisen tuen saamisen. Lääkehoito on nykyisin monimutkaista, joten luotettavan tuen saaminen siihen olisi lääkärille arvokas asia. Lääkehoito on vain yksi asia terveyskeskussekamelskassa, mutta siitä voitaisiin aloittaa terveyskeskusten vahvistuminen. Riittävä resursointi lääkehoidon osaajiin toisi säästöä vähentyneinä lääkehaittoina ja vähentyneinä tarpeettomina hoitokäynteinä. Yhteistyö vahvistaisi terveyskeskuksia ja farmasiaa sekä koituisi potilaiden parhaaksi. Toki asia täytyy testata käytännössä ja tutkimuksellisesti vahvistaa. Työ täytyisi aloittaa mitä pikimmin. Apteekeissa, sairaala-apteekeissa ja lääkekeskuksissa työskentelee runsaasti erityispätevöitynyttä henkilöstöä, jonka osaaminen odottaa hyödyntämistä ja kehittymistä.

Kliinisen farmasian seuran lausunto lääkeinformaatiostrategiasta

Raimo Ojala, Kliinisen farmasian seuran puheenjohtaja

Julkaistu 31.10.2011

Lääkeinformaatiostrategia 2020 on laajasti eri näkökulmat huomioon ottava katsaus nykyiseen tilanteeseen. Luonnos sisältää useita kehityskohtia ja niihin parannusehdotuksia. Kliinisen farmasian seura on tehtyjen esitysten kannalla. Lisäksi haluamme korostaa seuraavia asioita:

Lääkeinformaation tarkoitus

Lääkeinformaation tarkoitus on tukea potilaan lääkehoidon onnistumista mahdollisimman pienin haitoin. Informaation pitää olla saatavissa silloin kun sitä tarvitaan, yksiselitteistä ja ymmärrettävää, tilanteeseen nähden täydellistä ja puolueetonta. Lääkärit tarvitsevat päätöksenteon tueksi tietoa, joka on helposti sovellettavissa potilaan hoitoon. Muut ammattilaiset ja potilaat tai heidän omaiset tarvitsevat tietoa erityisesti lääkehoidon toteutuksen ja seurannan tueksi.

Lääkehoidon onnistumisen tukeminen

Valtaosa lääkehoidosta toteutetaan kotona. Siksi helposti saatavan ja ymmärrettävän tiedon saaminen milloin tahansa on tärkeää. Potilaita, omaisia ja muita lääkehoidon toteutukseen osallistuvia varten tarvitaan hyvät kirjalliset lähteet, joita täydentämään tarvitaan kysymys-vastaus-palvelu (tai palveluita). Palvelun pitää olla monimuotoista nykyaikaisella tekniikalla toteutettua. Lisäksi kynnys palvelun käyttöön pitää olla mahdollisimman matala.

Kansallinen peruslääkevalikoima ja lääkeohjeisto

Geneeriselle pohjalle laadittu lääkemonografiakokoelma (kansallinen peruslääkevalikoima ja lääkeohjeisto, vrt British National Formulary) yhdenmukaistaisi informaatiota ja mahdollistaisi vertailutietojen ja ohjeistojen liittämisen tietokokoelmaan. Kokoelman pitäisi olla (soveltuvin osin) kaikkien luettavissa ja liitettävissä terveydenhuollon tietojärjestelmiin. Geneerisen lääkemonografiakokoelman pohjalta laaditut potilastiedotteet yhdenmukaistaisivat potilaiden saamaa informaatiota. Potilastiedote voisi olla muokattavissa, jolloin potilaan yksilölliset tarpeet voisi ottaa huomioon. Työ olisi luontevaa aloittaa lääkevaihtoon hyväksytyistä lääkkeistä.

Lääkitystiedon käyttökelpoisuus ja kulku

Tiedon kulku eri terveydenhuollon toimijoiden välillä on ongelma. Potilaan lääkehoidon kokonaisuus jää usein hahmottumatta. Kansallisesta terveysarkistosta ja sähköisestä reseptistä odotetaan ratkaisu ongelmaan. Sitä ennen tiedon rakenne ja muut toimintatapakysymykset pitäisi ratkaista. Tiedon siirtymistä helpottamaan voisi kehittää sähköisen lääkekortin (KELA-kortti), johon päivitettäisiin lääkitystiedot apteekki- ja lääkärissä käyntien yhteydessä.

Kansallinen lääkeinformaatiokeskus ja verkosto

Lääkeinformaation tuottaminen, levittäminen, kehittäminen ja tutkimus ovat nykyisin hajallaan. Vahvaa koordinaatiota ja yhteistyötä tarvitaan. Strategialuonnoksen ehdotukset kansallisen lääkeinformaatiokeskuksen ja –verkoston luomiseksi ovat erittäin kannatettavia.

Mikä on sairaala-apteekkien ja lääkekeskusten rooli terveydenhuollossa nyt ja tulevaisuudessa?

Raimo Ojala, proviisori, Kliinisen farmasian seuran puheenjohtaja

Julkaistu 01.10.2011

Asiakkaiden ja muiden sidosryhmien odotukset

Lääkelain, Fimean määräyksen 7/2007 ja Lääkepolitiikka 2020 asiakirjojen perusteella sairaala-apteekilta ja lääkekeskukselta odotetaan lähinnä lääkehuoltoa eli tarvittavien lääkkeiden saatavilla olon turvaamista eli lääkelogistiikkaa ja lääkevalmistusta. Sairaala-apteekkien asiakkailla on sisällöllisiä toiveita. Asiakaskyselyissä on ilmennyt tarvetta koulutukselle, informaatiolle ja osastofarmasialle. Lääkehoidon konsultaatio- ja arviointipalveluille olisi myös kysyntää. Lääkitysturvallisuuden parantaminen on iso teema, johon sairaala-apteekkien odotetaan osallistuvan. Laajemmin katsottuna kyse on lääkehoitoprosessin kehittämisestä. Siitä kehitystyöstä sairaala-apteekeilla ja lääkekeskuksilla ei ole varaa olla sivussa. Se on reitti työn sisällön parantamiseen ja merkittävyyden kasvuun. Jotta odotuksiin ja tarpeisiin voidaan vastata, on riittävistä resursseista ja osaamisesta voitava varmistua. Osa resursseista on vapautettavissa toimenkuvia ja työtapoja uudistamalla. Se ei riitä. Lisää resursseja tarvitaan lääkehoidon laadunvarmistukseen. Satsaus tulee takaisin sähläyksen aiheuttaman tehottomuuden ja virheistä johtuvan sairastavuuden vähentymisenä. On viitteitä, että riittävällä resursoinnilla kliinisen farmasian palveluihin, voidaan vähentää sairaalakuolleisuutta.

Lääkehoidon ongelmakohdat

Sairaaloissa tapahtuvissa virheistä lähes puolet liittyy lääkkeisiin ja lääkehoitoihin. Sähläystä on runsaasti. Lääkehoitoprosessin vaikeimmat ja virheille herkimmät vaiheet ovat potilaan kotilääkityksen selvittäminen, tiedon siirrot, lääkkeiden jako potilasannoksiin, lääkeneuvonnan epätasaisuus ja hoidon seuranta sekä hoidon jatkuvuuden varmistaminen.

Potilaan käyttämän lääkityksen selvittäminen riittävän tarkasti on edellytys oikeille hoitopäätöksille. On tutkimustietoa siitä, että tehtävä sopii farmaseutille tai proviisorille. Lääkehoidon asiantuntijan tekemä alkukartoitus auttaisi huomaamaan lääkkeistä johtuvat oireet ja haitat. Suomesta ei ole tutkimustietoa, mutta arviolta keskimäärin joka kymmenes potilas tulee hoitoon lääkehoidon ongelman takia. Näistä noin puolet olisi estettävissä lääkehoidon laadunvarmistuksella.

Tiedon siirrot organisaatioiden ja yksiköiden välillä toimivat huonosti tai informaation laatu on huonoa. Esimerkiksi lääkehoitoa koskevat tiedot eivät ole ajan tasalla ja niissä on puutteita. Terveydenhuollon tietojärjestelmät tukevat huonosti lääkehoidon suunnittelua, toteutusta ja seurantaa. Myös toimintatapoihin tarvittaisiin selkeämpiä pelisääntöjä ja täsmällisyyttä.

Lääkkeiden jakelu käsin potilasannoksiin on tehotonta ja virheille altista. Koneellista annosjakelua pitäisi käyttää laajemmin. Kehitystä hidastaa tietojärjestelmien keskustelemattomuus, mistä seuraa turhia käsin tehtäviä tiedonsiirtoja ja virhemahdollisuuksia. Tekninen kehitys mahdollistaisi erilaisia lääkehoidon turvatarkastuksia. Toisaalta tekninen kehitys on tuonut mukanaan oikeellisuusharhan. Selkeän näköinen ja täsmällinen lääkemääräys voi olla valintavirheen takia aivan muuta kuin tarkoitettu. Suunniteltu lääkehoito olisi tarpeen tarkastaa ennen toteutusta. Siten saataisiin estettyä yhteisvaikutuksista, vääristä annoksista ja vääristä lääkkeistä johtuvia haittoja. Tarkastuksen voi tehdä lääkäri, hoitaja, farmaseutti tai proviisori. Pääasia on, että hän tuntee riittävän hyvin potilaan tilanteen, lääkehoidon tavoitteet ja lääkkeiden ominaisuudet.

Potilaiden lääkeneuvonta on usein epätasaista ja sen merkitystä lääkehoidon onnistumiselle ei aina osata arvostaa. Lääkehoitoon sitoutumista pitäisi edistää. Neuvonta, seuranta ja hyvä tiedonsaanti auttavat potilaita epävarmoissa tilanteissa. Hoitoon sitoutumattomuus on koko lääkehoitoketjun suurin epäkohta.

Sairaala-apteekkien ja lääkekeskusten rooli tulevaisuudessa

Lääkehuollon turvaamisen lisäksi sairaala-apteekit ja lääkekeskukset osallistuvat huomattavasti nykyistä enemmän lääkehoidon turvallisuutta ja onnistumista varmistaviin tehtäviin. Osastofarmaseuttien määrä kasvaa edelleen ja toimenkuvat muuttuvat teknisestä työstä asiantuntijuuteen. Tutkimustyön avulla perustellaan ja osoitetaan uusien palveluiden ja toimintatapojen tarpeellisuus ja vaikuttavuus.

Haetaan hyllyvastaavaa, logistiikkapäällikköä ja kassahenkilöä töihin

Niina Laine, farmaseutti, kliinisen farmasian maisteri

Julkaistu 31.08.2011

Viime aikoina on keskusteltu siitä miksi proviisorit eivät halua valmistua sekä siitä millaisena nuoret kokevat farmasian alan ja sen tarjoamat työmahdollisuudet. Farmasiassa on alettu viime aikoina korostaa sen yhteyttä terveydenhuoltoon. Aikaisemmin puhuttiin enemmän farmasiasta tieteen yhteydessä. Ihanne on näiden kohtaaminen. Jos nuorille markkinoidaan alaamme muuhun terveydenhuoltoon integroituneena, tulee myös miettiä onko asia todellisuudessa näin. Nuorista iso osa on herännyt havahtumaan, että farmasian alan koulutuksella ei pitkälle pötkitä, ei ainakaan niin pitkälle kuin esimerkiksi lääkärin koulutuksella. Syitä nuorten pettymykseen on useita ja itsekin olen niihin törmännyt.

Kuuluuko sinun työnkuvaasi apteekissa esimerkiksi hyllyvastaavana tai kassahenkilönä toimimista? Aivan. Enpä ihan äkkiseltään keksi muuta akateemista alaa kuin omani, farmasian, jossa tämä on usein todellisuutta. Akateemisesti kouluttautunut ihminen työskentelee kassana ja saa kunnian olla tietyn apteekin hyllyn hyllyvastaava. Tämä on naurettavaa, jopa niin, että se itkettää. Jos esimerkiksi apteekkiin haetaan farmasistia, voitaisiin avoimena olevasta työpaikasta ilmoittaa rehellisesti tähän tyyliin:

”Työnkuva: mukavaa asiakaspalvelua ja lääkeneuvontaa, hyllyjen järjestelyä, logistiikan hoitamista, kassatyötä ja reseptien kopioimista.

Palkkaus: ihan hyvä työnkuvaan nähden. Koulutukseen nähden voisi olla parempi.

Etsimämme työntekijä ei pelästy rutiineja, ei turhaudu etenemismahdollisuuksien puutteeseen ja työskentelee mielellään monipuolisissa työtehtävissä, jotka eivät usein vastaa hänen koulutustasoaan. Syvällistä osaamista tarvitaan harvoin.”

Tuntuu kovin ironiselta puhua kliinisestä farmasiasta, kun totuus alastamme Suomessa on liian usein kuvaamani kaltainen. Valitettavasti. Onneksi sentään e-reseptin myötä on odotettavissa työnkuvan järkeistyminen niin, että reseptien kopioiminen jää välistä. Ainakin joskus.

Jotkut tuttuni ovat sanoneet minulle, että ”Mikäs siinä on kassalla istuessa ja itsehoitoa valvoessa tuntipalkan ollessa suhteellisen ok kun suhteuttaa sen työn vaativuuteen. Apteekkarin ongelmahan se on, kun maksaa tällaisesta työstä farmasistin palkkaa.” Toisten mielestä taas tämäkään ei oikeuta sitä nöyryytystä että joutuu akateemisen koulutuksen saatuaan työskentelemään kassana. ”29 euroa, kiitos. Laitanko lääkkeet pussiin?” Siitä on kliininen farmasia valovuosien päässä.

Tutuistani useat ovat viime vuosien aikana vaihtaneet farmasian alan lääketieteeseen ja jotkut tuttuni pyrkivät lääkikseen vuosia putkeen saamatta koskaan opiskelupaikkaa, koska lääkiksestä haaveilukin on parempi kuin jäädä vain farmaseutiksi tai proviisoriksi. Eiköhän tämä kerro karua totuutta siitä miten emme itsekään arvosta omaa alaamme ja kuinka voisimme arvostaa, kun yliopistossa opiskelut tuntuvat monella menevän hukkaan! Moni, myös minä mukaan lukien, työskentelee mielellään silloin tällöin apteekissa. Se on rentoa ja mukavaa työtä asiakkaiden parissa. Mutta kovinkaan monen nuoren en ole kuullut sanovan että harkitsee apteekkityöstä loppuelämän uraa itselleen. ”Eihän sellaista jaksa kukaan, liian monotonista! Tahdon työpaikaltani enemmän.”.

Ulkomailla tilanne voi olla usein toinen ja farmasian alalle kouluttautuneita arvostetaan työnkuvasta ja palkkauksesta lähtien. Farmasistit itsekin arvostavat tekemäänsä koulutusta vastaavaa työtä. Kunpa Suomessakin havahduttaisiin enemmän siihen mitä meidän alan ihmiset osaavat. Hyvää tässä karmeassa tilanteessa on onneksi se, että aina voi pyrkiä parempaan! Ilolla olen seurannut kuinka alallemme tulee uusia koulutuksia, esimerkiksi osastofarmasian erityispätevyys ja sairaala- ja terveyskeskusfarmasian erikoistumiskoulutus. Lisäksi esimerkiksi Helsingin yliopistossa kehitellään tutkijalinjaa farmasian opiskelijoille. Tämä on mielestäni erittäin tervetullut uudistus, ei jokaisen tieteentekijän tarvitse ennen valmistumistaan istua apteekin kassalla tai hoitaa sairaalan logistiikkaa.

Farmasian ala ei kehity eteenpäin jos kaikkein kriittisimmät soraäänet vaihtavat alaa turhautuessaan, joskaan en heitä syytä, sillä olen itsekin miettinyt samaa. Olisi ihanaa tehdä työtä jossa pääsisi kunnolla käyttämään oppimaansa eikä istua kassalla tai järjestellä hyllyä. Ratkaisuni omalta osaltani Suomessa vallitsevaan farmasian alan ala-arvostukseen oli aloittaa väitöskirjan teko. Hiljaa mielessäni mietin kuinka moni miettii samaa tai on jo tehnyt niin. Onkohan meillä vuosien jälkeen farmasian tohtoreiden suma?

Tutkimukseni liittyy potilaisiin ja kliiniseen farmasiaan sairaalassa. Tätäkin kautta voi päästä opiskelemaan kliinistä farmasiaa ja tutustumaan sairaalaympäristöön mikäli aihepiiri kiinnostaa. Kannattaa olla avoin erilaisille tilaisuuksille tai luoda uusia mahdollisuuksia itse. Väitöskirjasta täytyy todeta, että sitä en suosittele ratkaisuksi niille, jotka eivät aidosti ole kiinnostuneita tutkimisesta ja omasta aiheestaan. Väitöskirja on sitoutuminen pitkään projektiin joka lopulta mahdollisesti palkitsee tekijänsä. Samalla tavalla farmasian alan tulisi olla sitoutumista pitkään työuraan joka lopulta palkitsee. Mutta missä ovat alamme palkinnot? Samaa työtä kymmeniä vuosia putkeen usein ilman ylenemismahdollisuuksia? Entä palkkaus, onko joku saanut parempaa palkkaa perustuen osaamiseensa eikä esimerkiksi työvuosiin terveyskeskuksessa? Miksi meidän osaamistamme ja omaa kouluttautumisintoa ei tueta? Voisiko olla niin, että tällä hetkellä alamme saa nuorilta juuri niin paljon arvostusta kuin se ansaitseekin? Tässä on miettimisen aihetta kaikille.

Tiedostan, että tämä blogi on sävyltään negatiivinen ja kärjistävä. Tiedän kuitenkin että nämä mielipiteet eivät ole ainoastaan minun vaan kymmenien tuttujeni jotka ovat pettyneet farmasiaan alana. Välillä on ehkä syytä miettiä vähän ankeammankin kautta asioita, eikä vaan hehkuttaa, että kyllä farmasian ala on niin hieno ala. Näin ehkä onkin osittain, mutta nuoret eivät ehkä enää tyydy osittaiseen ja jos puhutaan terveydenhuollosta, työnkuva tulisi myös olla sen mukainen.

Kriittisin pohtimisterveisin Kliinisen farmasian seuran varajäsen Niina Laine

Moniammatillisen yhteistyön kehittyminen ja onnistuminen LHKA-koulutuksen aikana

Miia Kelosuo, proviisori, LHKA-erityispätevyys

Julkaistu 01.08.2011

Aloitin talvella 2009 apteekkifarmasian PD-opinnot Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa. Opintoihin kuuluu projektityön tekeminen, jonka aihetta oli hyvä käydä miettimään heti PD-opintojen alussa. Olin valmistunut vuonna 2008 Lääkehoidon kokonaisarviointi (LHKA)-kurssilta. Niinpä aloin kyselemään, onko tarvetta tutkimukselle, joka liittyisi lääkehoidon kokonaisarviointiin tai siihen pätevöittävään koulutukseen. LHKA-kurssien vetäjä ja projektityön ohjaajani Lea Tuomainen osasi valaista asiaa minulle. Tutkimusta, joka liittyisi moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa on mukana farmaseutti tai proviisori, ei ole aikaisemmin tehty. Moniammatillinen yhteistyö on kuitenkin oleellinen osa LHKA:a. Tartuin aiheeseen mielenkiinnolla ja innostuneena vaikka tiesinkin, että tulossa olisi matkan varrella myös epäuskoa ja – toivoa työn valmistumiseen. Sain projektityöni valmiiksi kesäkuun alussa 2011. Työn tekeminen oli juuri sitä, mitä etukäteen olin kuvitellutkin. Joskus työ eteni rivakasti, mutta oli myös hetkiä, jolloin työ polki paikallaan. Aamuyön tunnit, jolloin pääsin asioita itsekseni ajattelemaan, veivät kuitenkin työtä koko ajan eteen päin. Kiitokset siitä Lealle ja kannustusjoukoille kotiin.

Aloitin työt lukemalla 67 LHKA-kurssilaisen oppimistehtävät (Helsinki 15 kpl, Tampere 17 kpl, Kuopio 17 kpl, Oulu 18 kpl). Opiskelijoiden oppimistehtävien lisäksi tutkimuksessa oli mukana 17 yhteistyölääkärin ja 17 yhteistyöhoitajan itse kirjoittamia palautteita moniammatillisesta yhteistyöstä LHKA-kurssilaisen kanssa. Projektityön tarkoituksena oli siis saada jäsenneltyä tietoa sekä opiskelijoiden että yhteistyökumppaneiden ajatuksista moniammatillisen yhteistyön onnistumisesta ja kehittymisestä koulutuksen aikana lääkehoidon kokonaisarvioinnissa. Lisäksi tavoitteena oli koota ajatukset moniammatillisen yhteistyön merkityksestä lääkehoidon kokonaisarvioinneissa. Tietoa asiasta on kerätty koko kokonaisarvioinnin olemassa olon ajan, mutta tähän mennessä tietoa ei oltu käsitelty systemaattisesti.

Analysoin oppimistehtävät ja yhteistyökumppaneiden palautteet sisällönanalyysillä. Analyysitapa oli itselleni uusi. Sisäistääkseni analyysitavan luin kaksi kirjaa sisällönanalyysistä. Kirjat auttoivat alkuun, mutta parhaiten opin kuitenkin analyysiä tehdessäni. Työn edetessä myös taidot karttuivat eikä ohjaajani apua sovi myöskään unohtaa.

Tutkimuksen tulokset eivät juurikaan yllättäneet itseäni. Moniammatillinen yhteistyö onnistui hyvin yli puolella opiskelijoista vaikka parannettavaakin yhteistyöhön vielä jäi. Lääkärit ja hoitajat auttoivat opiskelijoita taustatietojen keräämisessä vaikka kiire painoi heitäkin. Oppimistehtävistä jäi kuva, että yhteistyö muun terveydenhuollon kanssa oli antoisaa ja opettavaista, joskin se vaati toisinaan paljon aikataulujärjestelyjä. Opiskelijat oppivat paljon yhteistyökumppaneilta kokonaisarviointeja tehdessään mutta myös yhteistyökumppanit olivat oppineet uusia asioita yhteistyön tuloksena. Moniammatillisen yhteistyön anti tulee tässä hyvin esiin; jokainen ammattilainen tuo oman parhaan osaamisensa päämäärän tavoittamiseksi, tässä tapauksessa potilaan parhaaksi.

Joissakin oppimistehtävissä oli havaittavissa, että me farmaseutit ja proviisorit emme vielä täysin luota ja usko omaan osaamiseemme. Tämän lisäksi kaikkialla muun terveydenhuollon piirissä farmasian ammattilaisten mukana oloa potilaan hoitoketjussa ei ole täysin sisäistetty, joten siinäkin on vielä työsarkaa. Yksi syy siihen, että osaamistamme ei tunneta, lienee se, että farmaseutit ja proviisorit ovat olleet tiiviisti omilla työpaikoillaan eikä meidän osaamisemme laajuus ole muiden tiedossa. Ennakkoluulot puolin ja toisin olivat myös yksi este yhteistyön tiellä opiskelijoiden mukaan.

Lääkehoidon kokonaisarvioinnin avulla moni opiskelija sai yhteistyön käyntiin paikallisen terveydenhuollon kanssa ja pääsi tutustumaan lääkäreiden ja hoitajien työhön lähemmin. Tutustumisen ansiosta yhteistyössä mukana olleet pystyivät helpommin katsomaan asioita toisen ammattikunnan silmin. Asiat eivät ole aina sitä, miltä ne omasta näkökulmasta näyttävät. Moniammatillisen yhteistyön ansiosta yhteydenotto apteekista terveyskeskukseen oli myös tullut helpommaksi.

Moniammatillisen yhteistyön aikana ongelmia koki yli 80% opiskelijoista. Eniten ongelmia aiheuttivat yhteistyökumppaneiden vaihtuvuus ja ajan löytyminen yhteistyöpalavereille. Julkisen terveydenhuollon kiire aiheutti usein sen, että yhteistä aikaa kokonaisarvioinneille oli hankala löytää. Ilmiötä tavataan myös muiden ammattien yhteistyössä. Lääkehoidon kokonaisarviointi voi vähentää lääkärissä käyntien määrää, jolloin jokaisella yhteistyötaholla tulisi olla halua löytää aikaa myös kokonaisarvioinneille.

Opiskelijat löysivät moniammatillisesta yhteistyöstä myös kehitettävää. Jotta yhteistyö kehittyisi, sille tarvittaisiin enemmän aikaa. Mikäli jokaisella olisi enemmän aikaa pohtia asioita yhdessä, yhteistyöhön osallistuvat oppisivat paremmin tuntemaan toisensa ja luottamaan toistensa ammattitaitoon. Tällä tavoin myös moniammatillisesta yhteistyöstä saataisiin paras hyöty. Ryhmä, joka on tiiviimmin yhdessä, oppii myös paremmin järjestämään työnsä niin, että työnjako on selvä.

Lääkehoidon kokonaisarviointi-koulutuksen jälkeen suurin osa opiskelijoista aikoi jatkaa moniammatillista yhteistyötä joko koulutuksen aikaisten tai uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Tämä kertoo mielestäni siitä, että farmaseutit ja proviisorit haluavat olla mukana potilaan hoidossa ja heidät halutaan mukaan yhteistyöhön. Farmaseutit ja proviisorit kaipaavat myös jotain, missä he voivat näyttää itselleen ja muille osaamisensa.

Yhteistyökumppanit olivat kokeneet moniammatillisen yhteistyön antoisaksi ja tervetulleeksi toimintamuodoksi. Palautteista kävi ilmi, että lääkärit ja hoitajat olivat oppineet uusia asioita kokonaisarvioinneista ja niihin liittyvästä moniammatillisesta yhteistyöstä. Kaikki tämä positiivinen palaute kertoo mielestäni siitä, että farmasian ammattilaisten tulisi entistä enemmän pyrkiä mukaan yhteistyöhön muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Palvelumuotoilun avulla sujuvuutta lääkehoitoon

Raimo Ojala, proviisori, kliinisen farmasian seuran puheenjohtaja

Julkaistu 10.07.2011

Osallistuin jokin aika sitten koulutukseen, jossa esiteltiin palvelumuotoilua (service design) ja sen sovelluksia liike-elämässä ja julkisissa palveluissa. Palvelumuotoilun avulla yritys pystyy löytämään asiakkaan kannalta keskeiset asiat tuotteessa tai palvelussa. Tarkoituksena on selvittää asiakkaan tarpeet ja käyttäytyminen todellisuudessa. Se on siis osa tuotekehitystä ja markkinointia. Palvelumuotoilu on menetelmä, jossa useita laadullisia tutkimusmenetelmiä sovelletaan käytännön läheisessä ongelman ratkaisussa. Palvelumuotoilussa hyödynnettyjä tekniikoita ovat esimerkiksi päiväkirjat, valokuvaaminen, videointi ja haastattelut. Lääkehoito on monimutkainen kokonaisuus, jossa onnistuminen tai epäonnistuminen on usein hyvin pienestä kiinni. Lääkehoidon ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Ongelmakohtien havaitsemisessa ja kuvaamisessa avainhenkilöitä ovat potilaat. Heiltä tulisi kerätä tietoa kokonaisuuden toimimisesta asiakkaan näkökulmasta. Voi olla, että saatava tieto auttaisi soveltamaan jo olemassa olevaa tietoa uudella tavalla käytäntöön. Ainakin seuraavalla lääkehoidon tai -huollon selvityshenkilöllä olisi aiempaa enemmän materiaalia ja näkökulmia käytössään.

Suurin lääkehoidon ongelma on heikko hoitoon sitoutuminen. Potilaan ajatuksiin, tapoihin, uskomuksiin ja kokemuksiin pureutuva tutkimus antaisi osviittaa prosessin parannettavista kohdista. Toki näitä on tutkittukin, mutta työtä täytyisi laajentaa ja tehostaa. Toinen iso ongelma ovat lääkehoitoihin liittyvät virheet ja haittatapahtumat. Niistä iso osa olisi estettävissä toimintatapoja uudistamalla. Lääkeneuvonnan ja lääkehoidon seurannan tehostaminen, koneellinen annosjakelu, erilaiset lääkehoidon turvatarkastukset, tietojärjestelmien integraatio ja lääkehoidon kokonaisarvioinnit ovat asioita joita täytyy parantaa. Niistä tarvitaan uutta tutkimustietoa. Uuden tiedon tuottamisen ja sen soveltamisen edellytys on useiden eri tahojen avoin yhteistyö ja riittävän rahoituksen saaminen.

Lääkehoidon prosessi koostuu monista osaprosesseista ja monista tekijöistä. Siksi kehitystyökin on ollut pirstaleista. Kokonaisuus ei ole ollut kenenkään hallussa. Toivottavasti viimeaikojen hallinnolliset uudistukset ja päätökset tuovat selvyyttä asiaan ja kehittämiseen myönnetään myös riittävästi resursseja. Sillä ilman investointeja ei voida saada laadun parannuksen tuomia säästöjä.

Palvelumuotoilu on perinteisten tutkimusmenetelmien lisäksi yksi tapa hankkia tietoa prosessien toimivuudesta. Voi olla, että se on seuraava muoti-ilmiö, joka täydentää laatu- ja johtamisjärjestelmiä. Saattaa olla, että se tuo tarvittavaa piristystä ja uusia näkökulmia terveydenhuollonkin kehittämiseen. Ainakin minussa virkosi kiinnostus palvelumuotoilun tekniikoiden ja ajattelutavan soveltamisesta farmasiassa. Varsinkin kliinisen farmasian palvelut ovat uusia asioita, jotka on osattava nähdä monesta näkökulmasta, jotta ne saadaan kehitettyä toimiviksi ja tuottaviksi käytännöiksi.

Totuus kolesterolista

Pauli Puirava, farmaseutti, LHKA erityispätevyys, kouluttaja

Julkaistu 03.06.2011

Olen seurannut kolesterolikeskustelua sivusta ja huomannut, että mielipiteenvaihto hieman junnaa paikoillaan. Tieteelliselle keskustelulle näyttää olevan tyypillistä, että yksi väite kumotaan toisella ja väitteiden perusteeksi luetellaan aina uusi missä lie ja kenen lie piikkiin tehty tutkimus. Loppu tulema on kuitenkin aina plus miinus nolla. On olemassa vale, emävale ja tilasto. Tieteellisen tutkimuksen ongelma on, että tilastoharhoilla ja tilanteeseen sopivilla pikkiriikkisillä tutkimusasetelmien muutoksilla tai jopa räikeillä tulosten vääristelyillä mikä tahansa asia saadaan näytettyä toteen. Mainio esimerkki tästä on viimeisin statiinien yhteys eturauhassyöpään. Toisessa statiini lisää riskiä syöpään ja toisessa alentaa. Tämän kaltaiset tulokset kumoavat toinen toisensa ja asettaa vähintäänkin kyseenalaiseksi tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden. Miten on mahdollista että samassa asiassa saadaan aikaiseksi täysin päinvastaiset tutkimustulokset? Vastaus edellä; tilastokikkailu ja tulosten vääristely.

Em. syistä uusiin tutkimuksiin ja vanhoihinkin on suhtauduttava varauksella. Ihanteellista olisi jos pystyisi asettumaan täysin objektiiviselle kannalle ja hoitaisi potilaitaan yksilö kerrallaan. Tähän kehotetaan myös tutkimuksiin perustuvien käypähoitosuositusten lopussa, jossa vastuu loppujen lopuksi kuitenkin sälytetään työtään tekevän ammattilaisen harteille. Näin kuuluukin olla. Miksi valtaosa ammattilaisista kuitenkin lukee näitä suosituksia kuin "piru raamattua". Oli tilanne mikä tahansa yksi asia statiinien kohdalla on varma: niiden aiheuttamien haittojen esiintyvyyttä on vähätelty (syystä tai toisesta) ja näin ollen erilaisten kipulääkkeiden käyttö ko. potilasryhmän kohdalla on kansallisella tasolla massiivista. Pregabaliini (Lyrica) lienee alunperin kehitetty statiinien aiheuttamaan neuropaattiseen kipuun ja tuotiin vääristellyin tiedoin markkinoille, mistä lääkeyhtiö sai merkittävät sanktiot. Mikä pahinta, eniten statiinien haitoista kärsivät hoitoisuutensa kannalta kalliina pidetyt iäkkäät. Statiinien aiheuttamat yleiset haitat: voimattomuus, väsymys, lihasheikkous, lihaskrampit, nivelkivut, fibromyalgia, hermosäryt, muistihäiriöt ym. laitetaankin usein kylmän viileästi korkean iän tiliin.

Statiineilla on todellisuudessa runsaasti haittoja ja niistä kärsii etenkin ikäväestö kymmeniä kertoja todennäköisemmin kuin mitä Pharmaca F. antaa ymmärtää. Pharmaca Fennican haittavaikutusprofiilihan on saatu aikaiseksi terveillä nuorilla koehenkilöillä ja vieläpä sellaisilla joiden maksaentsyymiaktiivisuus on tutkittu polymorfismin varalta. Koska lääkehoidossa on aina kyse hyötyjen ja haittojen tasapainosta, on minun kliinikkona pakko todeta statiineista olevan kansallisella tasolla huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tätä väitettä en edes yritä perustaa mihinkään tutkimukseen, vaan siihen havaintoon, jonka olen kentällä tehnyt tavatessani tuhansittain ihmisiä terveydenhuoltoalalta. Havaintoni perustan myös siihen tosiasiaan, että olen seurannut tai kuullut kymmenien ellei satojen ihmisten edesottamuksia statiinien haittavaikutusten kanssa. Jopa terveet työikäiset, normaalikuntoiset ja painoiset ihmiset ovat menettäneet liikuntakykynsä statiinien käytön vuoksi ja tervehtyneet lopettaessaan lääkityksen.

Etenkin vanhustenhoidossa statiinit ovat erittäin merkittävä syy toimintakyvyn alenemiseen ja sitä kautta hoitohenkilökunnan, sekä koko terveydenhuollon turhaan kuormitukseen. Statiinien NNT- luvun ollessa parhaimmillaankin luokkaa: 86 ihmisen syödessä statiinia viiden vuoden ajan voidaan yksi päätetapahtuma pysäyttää, on statiinien hyödyt helposti kumottu niiden haitoilla, etenkin ikäihmisten kohdalla. Statiinihoidon keskeyttämistä haittojen selvittämiseksi ei voida järkiperustein vastustaa. Koska statiineista ei saada puristettua edes tilastollista hyötyä viidessä vuodessa on 2-4 viikon taukoa lääkityksessä mahdotonta pitää potilaalle vaarallisena millään tavalla. Kokemukseni mukaan statiineista aiheutuneet mahdolliset haitat poistuvat lääkityksen lopettamisen jälkeen useimmiten seuraavalla tavalla 1) yleinen voimattomuus ja vetämättömyys helpottaa 2-4 päivässä 2) lihaskivut, nivelkivut ja heikentyneet muistitoiminnot palautuvat joko kokonaan tai osittain viikon tauosta eteenpäin 3) hermosäryt voivat helpottaa nopeastikin jo parissa viikossa, toisaalta voi viedä vuosia että paranevat, jos ollenkaan. Koska statiinien hyödyt ovat vähintäänkin kyseenalaisia on mielestäni meillä terveydenhuollon ammattilaisina velvollisuus tarkistaa johtuuko potilaalla esiintyvä oikeastaan mikä tahansa vaiva statiinilääkityksestä tauottamalla statiini. Kyllä - mikä tahansa vaiva - perustuen siihen, että kolesteroli on jokaisen solun välttämätön rakennusaine, joten on syytä olettaa että myös haittavaikutukset ovat moninaiset. Lääkäri, jonka kanssa teen yhteistyötä on nähtävästi vakuuttunut asiasta, sillä joka kerta kun ehdotan statiinia tauolle tämä myös tapahtuu. Potilaiden elämänlaadun parantuminen ja monessa lukuisissa tapauksissa liikuntakyvyn radikaali palautuminen ovat nähtävästi olleet riittävän vakuuttavia siinä suhteessa, että statiineja ei ole takaisin listoille ilmaantunut. Sellaisten muutosten jälkeen lienee uhkarohkeaa aloittaa lääkitys uudelleen. Pitkän iän salaisuus lienee sittenkin hyvä elämänlaatu, eikä alhainen kolesterolipitoisuus.

Mikäli olet lääkäri, suosittelen lämpimästi statiinien kuukauden mittaisia tauottamisia etenkin ikäihmisten kohdalla, jos ylimääräisiä vaivoja esiintyy. Voin luvata, että tulet parahimmillaan näkemään suoranaisia ihmeparanemisia. Tässä kuten kaikessa muussakin kannustan kaikkia terveen järjen käyttöön. Tässä asiassa korostan, että järki ei välttämättä ole yhtä kuin tieteellinen tutkimusnäyttö.

Mihin päätöksen tekomme perustuu?

Tiina Koskinen, proviisori, FaT, Kliinisen farmasia seuran hallituksen jäsen, taloudenhoitaja

Julkaistu 30.04.2011

Terveydenhuollon ammattihenkilöinä meitä kliinisen farmasian osaajia pidetään asiantuntijoina. Meidän välittämään tietoon luotetaan. Miten varmistamme, että välittämämme tieto on ajantasaista ja oikeaa? Dokumentoimme, kirjaamme, auditoimme, mutta pysähdymmekö oikeasti tarkastamaan, mikä on faktaa, mikä oletusta, mikä toisen kertomaa tai mielipidevaikuttajalta kuultua.

Pitäisikö meidän kerran viikossa ottaa joku kliininen totuus puntaroitavaksi, vai luotammeko uutisiin, jotka ponnahtelevat sähköpostiimme uusista tieteellisistä tuloksista. Mutta entäs ne vanhat tieteelliset totuudet. Jos sinulta kysytään, montako lammasta Nooa otti arkkiinsa, vastannet kaksi kuten itsekin. Raamattu puhuu kuitenkin seitsemästä parista.

”Ota kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä seitsemän paria, uroksia ja naaraita, mutta kaikkia epäpuhtaita karjaeläimiä ota kaksi, uros ja naaras.

Myös taivaan lintuja ota seitsemän paria, uroksia ja naaraita, että niiden suku jatkuisi maan päällä” [Moos. 7:2-3]

Kun sitten etsimme näyttöä kliinisille väitteille. Miten paljon tarvitsemme näyttöä? Milloin uskallamme sanoa, että asia on näin. Löytyvä tieto pitäisi osata myös kartoittaa tarpeeksi laajasti, ettei synny harhaa, ettei tärkeitä sivujuonteita jää huomioimatta.

”Kuulit, että naapurisi on saanut lottovoiton. Siihenhän et vielä usko, mutta kun naapuri sanoo saaneensa lottovoiton, on jo helpompi uskoa hänen tosiaan sen saaneen, mutta edelleen naapurisi voi vitsailla. Parin päivän päästä hän kuitenkin tulee pihaansa luksusautolla ja sanoo lähtevänsä hemmottelulomalle kahdeksi viikoksi. Evidenssiä alkaa olla tarpeeksi, että voit tehdä johtopäätöksen, kyllä se naapuri sai (saakeli) lottovoiton. Asian uskot viimeistään kun naapurisi ei ilmesty enää asunnolleen. Hän on muuttanut seudulta rikkaammille. Muutaman päivän päästä poliisi tulee kuulustelemaan sinua naapurisi viimepäivien liikkeistä ja saat selville, että naapuriasi vastaan on selvät todisteet 40 miljoonan kavalluksesta”

Valitettavasti ihmismieli toimii helposti olettaen asioita. Uskomme myös helposti nk. asiantuntijaan. Keskittyessämme yhteen sivuutamme toisen ja keskittyessämme kapea alaiseen tietoon unohdamme usein kokonaisuuden. Pidetään me asiantuntijoina kriittiset liput korkealla ja muistetaan välillä pysähtyä tarkkailemaan omia kliinisiä totuuksiamme.

Inspiraation lähteenä toimi National Prescribing Centre, UK, How we as humans use information to make decision, http://www.npc.nhs.uk/evidence/. Tälle sinulle on helppo unohtua. Väkisin vetää mukaansa.

Lääkehoidon pirstaleisuus ja seurannan puutteet haittaavat hoidon onnistumista

Raimo Ojala, puheenjohtaja, Kliinisen farmasian seura

Julkaistu 31.03.2011

Lääkehoito on monista kohdista niin pirstaloitunuttta, että tarvitaan laadunvarmistusta ja toiminta- sekä ajattelutapojen uudistamista. Ongelmia täytyy tuoda julki, toimintapoja kyseenalaistaa, uusia toimintatapoja kokeilla ja tutkia sekä hyviä käytäntöjä ja ratkaisuehdotuksia tulee julkistaa. Näin saadaan keskustelua aikaan ja mahdollisesti vauhditettua oikeasuuntaista päätöksentekoa kohti terveydenhuoltoa, jossa farmasian ammattilaisilla on nykyistä merkittävämpi rooli potilaan onnistuneen lääkehoidon varmistamisessa. Kliinisen farmasian palveluille on nyt entistä suurempi tarve. Alla kokonaisuudessaan Helsingin sanomien 7.3. (sivu C5) julkaisema mielipidekirjoitukseni.

Lääkehoidon pirstaleisuus ja seurannan puutteet haittaavat hoidon onnistumista

"Hyödyllistä olisi, jos esimerkiksi Kela-korttiin voisi tallentaa lääkitystiedot kokonaisuudessaan. Näin ne kulkisivat aina potilaan mukana."

Lääkemenoja on hillitty merkittävästi lääkevaihdon ja viitehintajärjestelmän avulla. Seuraavaksi pitäisi pureutua prosessien toimivuuteen.

Lääkehoidoista toteutuu alle puolet aiotulla tavalla, ja lääkehoitoihin liittyviä virheitä ja haittoja on runsaasti. Suomessa lääkehoitojen heikosta laadusta johtuvia kustannuksia ei ole tutkittu, mutta varovaisesti arvioiden summa vastaa yhden keskikokoisen sairaanhoitopiirin vuosibudjettia. Suurin tappio on se, että lääkkeistä saatava hyöty jää kehnoksi hoidon heikon toteutumisen takia.

Tarvitaan siis laadunvarmistusta. Lääkehoidon laadunvarmistus tarkoittaa kaikkia niitä toimia, joilla edistetään lääkehoidon tavoitteen mukaista onnistumista ja vähennetään virheitä. Keinoja ovat ohjeistus, informaation parantaminen, koulutus, eri toimijoiden välisen yhteistyön parantaminen ja toimintatapojen uudistaminen.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2005 valtakunnallisen oppaan lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Oppaan ilmestyminen aktivoi organisaatioita suunnittelemaan ja kehittämään lääkehoitoa sekä kouluttamaan henkilökuntaa. Oppaan päivitys olisi ajankohtaista, jotta kehitys jatkuisi. Opasta voisi kehittää standardiksi, joka määrittelisi hyvän lääkehoidon elementit, kuten ohjeistuksen, osaamiseen liittyvät vaatimukset ja turvallisuutta parantavat toimintatavat.

Hoidon seurannalla on suuri merkitys lääkehoidon onnistumiselle. Tässä apteekit ovat alihyödynnetty resurssi Suomen terveydenhuollossa. Apteekit muodostavat maanlaajuisen verkoston, jossa pitkäaikaissairailla on mahdollisuus tavata terveydenhuollon ammattilainen säännöllisesti ilman ajanvarausta. Apteekkien tietojärjestelmät mahdollistavat hoidon seurantatietojen keräämisen. Kannattaisi selvittää, kuinka nämä mahdollisuudet voitaisiin muuttaa hyödyllisiksi käytännöiksi ja miten ketju apteekin, potilaan ja lääkärin välillä saataisiin toimivaksi.

Lääkehoidon pirstaleisuus johtaa siihen, että yli- ja alilääkittyjä potilaita on paljon. Runsas lääkitys johtaa lähes väistämättä yhteis- ja haittavaikutuksiin sekä joskus haittaoireiden hoitoon toisella lääkkeellä.

Sähköisen reseptin ajatellaan mahdollistavan potilaan kokonaislääkityksen arvioinnin, mutta monesti tiedostoissa on tallessa vain reseptilääkkeillä toteutettavaksi aiottu hoito. Itsehoitolääkkeet ja rohdokset sekä mahdolliset ongelmat hoidon toteutuksessa jäävät helposti dokumentoimatta. Hyödyllistä olisikin, jos esimerkiksi Kela-korttiin voisi tallentaa lääkitystiedot kokonaisuudessaan. Näin ne kulkisivat aina potilaan mukana. Tietoja päivitettäisiin hoito- ja apteekkikäynneillä.

Oikea-aikaisella, helposti saavutettavalla, riippumattomalla, käyttökelpoisella ja tilanteeseen nähden riittävällä informaatiolla voidaan edistää lääkehoidon onnistumista. Nykyisin lääkeinformaatio on lähes yksinomaan valmistajien tuottamaa, jolloin vaatimus tiedon riippumattomuudesta ja tasapuolisuudesta ei toteudu. Valmistekohtainen informaatio on johtanut myös siihen, että samasta lääkkeestä voi olla useita erilaisia valmisteyhteenvetoja ja pakkausselosteita. Toisinaan tämä aiheuttaa hämmennystä.

Tarvittaisiin siis lääkeaineittain rakennettu, tiivistetty tietolähde. Siitä olisi hyötyä sekä ammattilaisille että potilaille. Lisäksi kaikkien etu olisi, jos käytössä olisi kaikkien saatavissa oleva, yhteiskunnan ylläpitämä neuvontapalvelu.

Laitoksissa lääkehoidon prosessi on monivaiheinen, ja se sisältää useita tiedonsiirtoja ja käsityövaiheita. Prosessi on altis virheille.

Turvallisuutta lisäisi se, jos yhteisvaikutus- ja muut turvatarkastukset otettaisiin nykyistä laajempaan käyttöön, ja lääkkeiden jakelussa hyödynnettäisiin automaatiota. Näihin muutoksiin tarvitaan parempaa integraatiota tietojärjestelmien välille ja eri ammattiryhmien toimivaa yhteistyötä.

Lääkepolitiikka 2020 – arvo ammattilaisille ja työtä kliiniselle farmasialle

Laura Huotari, proviisori, Kliinisen farmasian seuran sihteeri

Julkaistu 01.03.2011

Vuoden 2011 alussa julkaistussa Sosiaali- ja terveysministeriön Lääkepolitiikka 2020 strategiassa linjataan pitkäjänteisiä tavoitteita ja painopisteitä lääkehuollolle. Pitkällisen valmistelutyön tuloksena syntyneessä asiakirjassa tunnustetaan lääkehoidon ja –huollon tärkeä merkitys kansanterveydelle ja hyvinvoinnille sekä erityisesti se kuinka tärkeää työtä tällä alueella työskentelevät ammattilaiset tekevät. Hyvänä esimerkkinä tästä on ammattiapteekkiin perustuvan lääkkeiden vähittäisjakeluverkoston ylläpitäminen jatkossakin - toisin sanoen valtiovallan tahtotila on lääkkeiden käsittely ja hallinnointi farmasian ammattilaisten kautta myös tulevaisuudessa. Toisaalta asiakirjassa painotetaan selkeästi lääkehuollon toimivuuden, laadun ja kehittämisen tärkeyttä kaikilla osa-alueilla (lääkekeskukset, sairaalat, tukkukaupat jne.) mikä tarkoittaa työtä myös kliinisen farmasian ammattilaisille.

Kliinisen farmasian ja farmasian ammattilaisten ammattitaidon merkitys nostetaan esille myös lääkehoidon kokonaisvaltaisen toteutumisen onnistumisessa. Strategia esittää uusien lääkehoidon arviointiin liittyvien menettelyjen ja työkalujen, kuten lääkehoidon kokonaisarvioinnin tehokkaampaa hyödyntämistä. Vastaavasti viranomaisten halu hyödyntää tulevaisuudessa entistä enemmän lääkehoitojen kustannusvaikuttavuuden arviointia tarjoaa kliinisen farmasian osaajille kehittymässä oleville lääketaloustieteen ammattilaisille.

Nyt jos koskaan on tilaisuus tuoda esille farmasian alan osaamista ja tarttua valtiovallan hankkeisiin mm. kliinisen farmasian kehittämiseksi.

Sairaala- ja kliinistä farmasiaa Irlannissa

Päivi Hartikainen, proviisori ja yliopisto-opettaja (sosiaalifarmasia ja kliininen farmasia), Farmasian laitos, Itä-Suomen yliopisto

Julkaistu 01.02.2011

Minulla oli kesällä mahdollisuus päästä Itä-Suomen yliopiston henkilökuntavaihdon puitteissa tutustumaan irlantilaiseen sairaala- ja kliiniseen farmasiaan. Vierailin kahdessa yliopistossa sekä kahdessa sairaalassa Dublinissa. Kliinisten farmasistien käytännön työhön pääsin perehtymään Midland Regional Hospital -sairaalassa Tullamoressa noin 100 km Dublinista. Syystalvella minulle tarjoutui vielä uusi tilaisuus tutustua kliiniseen farmasiaan Guys´ and St. Thomas Hospital -sairaalassa Lontoossa.

Kesäisen vierailuni pääkohteessa Midland Regional Hospital -sairaalan apteekissa jo noin 20 suomalaista farmasian opiskelijaa on suorittanut kolme kuukautta kestävän harjoittelujaksonsa. Suurimmalta osaltaan opiskelijat ovat tulleet Itä-Suomen (aik. Kuopion) yliopistosta, vierailuni aikanakin sairaalassa oli kaksi opiskelijaamme suorittamassa harjoitteluaan.

Sairaala-apteekissa kliinisenä farmasistina työskentelevä yhteyshenkilöni oli järjestänyt minulle paljon ohjelmaa. Vierailimme Mater Hospital ja St James´s Hospital -sairaaloissa. Vierailimme myös kahdessa yliopistossa (The Royal College of Surgeons ja Trinity College). Trinity Collegessa osallistuimme "The Boots Practice of Pharmacy Teaching & Development Unit " -yksikön avajaisiin. Paikalla oli myös Minister for Health & Children Mary Harney. Uudessa yksikössä sijaitsi malliapteekki, jossa opiskelijat pääsivät harjoittelemaan asiakaspalvelua ja tilanteita pystyttiin videoimaan (kuten meilläkin). Avajaisista löytyy videokooste Trinity Collegen sivuilta, videon loppupuolella vilahdan myös minä, jos oikein tarkkaan osaa katsoa.

Suurimman osan vaihtoviikosta vietin Midland Regional Hospital -sairaalan apteekissa. Sairaala oli muuttanut joitakin vuosia sitten uusiin tiloihin, tilat olivat kuitenkin toiminnan laajennuttua käyneet jo hiukan pieniksi. Velvoitevarastointia Irlannissa ei ole, joten lääkkeitä oli varastossa noin kahden viikon – kuukauden tarve.

Suomalaisten farmasian opiskelijoiden harjoittelu oli mielestäni järjestetty hyvin etenkin kliinisen farmasian näkökulmasta. Opiskelijat pääsivät kliinisten farmasistien mukana osastoille arvioimaan potilaiden lääkityksiä. He tekivät suomalaisen harjoittelukirjan lisäksi paljon muita kirjallisia tehtäviä, ainakin osin samoja, mitä heidän omat opiskelijansa tekevät. Farmasian opinnoista neljä ensimmäistä vuotta on teoriaa ja viimeinen vuosi käytännön harjoittelua, poiketen siten suomalaisesta mallista. Pääsin tutustumaan erään harjoitteluaan suorittavan irlantilaisen opiskelijan kliinisen farmasian opintoihin Moodlen kautta ja näin konkreettisesti miten paljon enemmän heidän opintonsa sisältävät kliinistä farmasiaa verrattuna nykyisiin farmasian perusopintoihin Suomessa. Meillähän sairaala- ja kliinisen farmasian opintoja on perinteisesti tarjottu ainoastaan valinnaisina muutamien opintopisteiden opintojaksoina.

Vierailullani minulle myös konkretisoitui kliinisten farmasistien rooli lääkehoidon asiantuntijoina lääkäreiden rinnalla. Kliiniset farmasistit työskentelivät moniammatillisissa tiimeissä lääkäreiden ja hoitajien kanssa. Farmasistit eivät siis tässä sairaalassa olleet ainoastaan tietyn osaston farmasisteja, kuten Suomessa osastofarmaseutit yleensä ovat, vaan he kiersivät tiiminsä kanssa eri osastoilla ympäri sairaalaa. Yksi farmasisteista vastasi sairaalan mikrobilääkehoitojen seurannasta ja antibiootteihin liittyvistä ohjeistuksista.

Kliinisten farmasistien tehtävinä oli muun muassa selvittää potilaiden lääkityshistorioita, tarkastaa potilaiden lääkityksiä, antaa lääkeinformaatiota hoitohenkilökunnalle sekä tarpeen mukaan potilaille, raportoida haittatapahtumia ja lääkitysvirheitä, osallistua kierroille moniammatillisissa tiimeissä, tarvittaessa opastaa kotiutettavia potilaita esim. astmalääkkeiden käytössä. Tekniset apulaiset hoitivat pääosin lääkelogistiikan sekä myös sytostaattien valmistuksen onkologiasta vastaavien farmasistien valvonnassa. Muuta lääkkeenvalmistusta tässä sairaalassa ei juuri ollutkaan.

Pääsin itsekin käymään muutamilla osastoilla farmasistien mukana. Näillä osastoilla ei ollut käytössä potilastietojärjestelmiä, kuten Suomessa on totuttu, vaan potilaspaperit olivat pääosin käsinkirjoitettuja, paksuja paperipinoja. Potilaspapereissa oli oma tilansa farmasistin merkinnöille ja farmasistit kirjoittivat omat merkintänsä vihreällä kynällä, joten se helpotti merkintöjen havaitsemista ja tunnistamista. Tässä sairaalassa kliiniset farmasistit dokumentoivat kämmenmikroille kaikki havaitsemansa lääkitysvirheet ja lääkehoitoihin tehdyt muutokset ym. työnsä, jotta heidän työnsä tarpeellisuutta pystyttäisiin perustelemaan sairaalan johdolle. Kesällä apteekkiin ei saatu palkata uutta henkilökuntaa Irlannin heikon taloustilanteen vuoksi.

Monet muutkin asiat olivat toisin kuin Suomessa. Farmasistit ja lääkärit eivät esimerkiksi käyttäneet yhtenäisiä työasuja, vaan työskentelivät omissa (”professional”) vaatteissaan myös osastoilla. Työkenkinä ei ollut suotavaa käyttää sandaaleja, vaan umpinaisia tummia kenkiä. Hoitajilla oli työasut ja tietysti lääkäritkin käyttävät tarvittaessa suojavaatteita.

Vierailu oli kaikin puolin antoisa, viikko kului kuitenkin liian nopeasti. Opiskelijat ehtivät kolme kuukautta kestävän harjoittelunsa aikana nähdä ja oppia paljon enemmän, joten kannustankin kaikkia lähtemään vaihtoon, jos se vaan on mahdollista. Tutustuminen käytännön työelämään ulkomailla opettaa myös ymmärtämään ja arvostamaan kotimaan käytäntöjä.

Vaikka kliininen farmasia ei olekaan Suomessa vielä niin kehittynyttä kuin monessa muussa maassa, meillä on täällä hyvät mahdollisuudet kliinisen farmasian toimintojen kehittämiseen. Suomessa sairaala-apteekkien rooli on perinteisesti ollut logistiikkapainotteinen, rooli on muuttumassa kuitenkin koko ajan kliinisempään suuntaan. Avoapteekeissa lääkeneuvonta on kehittynyt ja lisääntynyt vuosien mittaan, lääkehoitoja arvioidaan ja yhteisvaikutuksia tarkistetaan, lääkehoidon kokonaisarviointeja unohtamatta.

Lääkehoidon kokonaisarviointi ja Osastofarmasian erityispätevyys -koulutukset sekä syksyllä alkanut Sairaala- ja terveyskeskusfarmasian erikoistumiskoulutus antavat tarvittavia kliinisen farmasian taitoja ja omalta osaltaan vievät suomalaista sairaala- ja kliinistä farmasiaa eteenpäin. Alan tutkimuksen määrä tulee myös lisääntymään erikoistumiskoulutuksen edetessä. Farmaseuttien ja proviisorien koulutuksessa kliinisen farmasian osuus ja pakollisuus tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Tämän päivän opiskelijoilla on kova into ja halu opiskella kliinistä farmasiaa sekä olla tulevaisuudessa osaltaan mukana kehittämässä kliinisen farmasian toimintoja.

Kliinisen farmasian parissa työskentelevien kesken on tärkeä tehostaa yhteistyötä. Onkin ollut ilo seurata osastofarmaseuttien verkostoitumista ja heidän välisen yhteistyönsä lisääntymistä erityispätevyyskoulutuksen myötä. Moniammatillista yhteistyötä täytyy myös entisestään lisätä ja kehittää. Farmasian ammattilaisten osaamista on tuotava entistä enemmän esille, tietenkin muiden ammattiryhmien osaamista kunnioittaen. Meillä on tärkeä rooli lääkitysturvallisuuden parantamisessa ja varmistamisessa sekä sairaaloissa että avoapteekeissa. Yhteiskuntamme on nykyään entistä valmiimpi hyväksymään kliinisen farmasian toiminnot osaksi terveydenhuoltoa. Joten, kaikki innolla kliinisen farmasian toimintoja kehittämään!

Toisiko lääkevalmistuksen alueellinen keskittäminen lisää resursseja kliinisen farmasian toteuttamiseen sairaaloissa?

Marjo Kela, proviisori, Kliinisen farmasian seuran hallituksen varajäsen

Julkaistu 02.01.2011

Useimmissa suomalaisissa sairaala-apteekeissa lääkevalmistukseen ja solunsalpaajien käyttökuntoon saattamiseen tarkoitetut puhdastilat ovat joko hiljattain uusittuja, rakentaminen on parhaillaan meneillään tai suunnitelmia valmistellaan. GMP-vaatimukset täyttävien puhdastilojen rakentaminen on kallista ja sairaanhoitopiirien taloudellinen tilanne on usein tiukka. Monessa sairaala-apteekissa onkin jouduttu miettimään, mistä nipistää neliöitä, jotta rakentamiseen varattu budjetti ei ylity. Työskentely puhdastilassa vaatii erikoisosaamista, puhdastilapesulassa pestävän puhdastilavaatetuksen sekä steriilit välineet ja tarvikkeet. Myös puhdastilojen ylläpito maksaa. Puhdastilan olosuhteita kontrolloidaan säännöllisin mittauksin ja tilassa olevia laitteita täytyy kalibroida ja huoltaa. Puhdastiloissa sijaitsee usein myös annosjakelulaite, jonka avulla toimitetaan potilaskohtaisesti jaeltuja lääkkeitä sairaala-apteekin omille asiakkaille eli omaan sairaalaan ja ympäröivän maakunnan terveyskeskuksiin.

Kliinisen farmasian palveluiden kysyntä sairaaloissa on voimakkaassa kasvussa, etenkin osastofarmasian palveluiden osalta. Valitettavan usein kompastuskivenä on kuitenkin se, mistä osastofarmaseutin palkkaamisen löydetään rahaa. Tiukan taloustilanteen kurimuksessa kamppailevissa sairaanhoitopiireissä uusien virkojen ja toimien perustaminen on miltei mahdotonta ja usein käykin niin, että osastofarmaseutin palkka maksetaan joko varahenkilöstön palkkaamiseen tarkoitetusta määrärahasta tai farmaseutti otetaan jonkun muun osastolla työskentelevän henkilön tilalle. Ei liene harvinaista, että osastofarmaseutin aloittaessa työskentelynsä osasto menettää yhden sairaanhoitajan. Tämä on harmillinen tilanne, sillä hoitohenkilökunnan työtaakka on tunnetusti suuri eikä potilaan yksilölliselle hoidolle ja kohtaamiselle useinkaan jää tarpeeksi aikaa.

Tätä kuviota pohtiessani mieleeni palaa viimesyksyinen Saksan matka, jolloin minulla oli tilaisuus päästä vierailemaan Magstadtissa sijaitsevassa keskusapteekissa, Central Compunding Baden-Württemberg GmbH. Tässä apteekissa oli upouudet, yli 1000 m2 suuruiset puhdastilat, joissa saatetaan käyttökuntoon potilaskohtaisia solunsalpaaja-annoksia sekä valmistetaan potilaskohtaisia TPN-liuoksia ja muita steriilejä lääkkeitä. Näitä toimitetaan eri sairaaloihin Baden-Württembergin osavaltion alueella. Keski-Euroopassa välimatkat kaupunkien ja niissä sijaitsevien sairaaloiden välillä eivät kilometreissä mitattuna ole pitkiä, mutta tavallista on, että matka etenee välillä etanan vauhtia pahojen liikenneruuhkien vuoksi.

Suomessakin olisi syytä aloittaa keskustelu lääkevalmistukseen liittyvien toimintojen tehostamisesta ja alueellisesta keskittämisestä. Esimerkiksi ERVA-alueella voisi olla yksi keskusapteekki, joka toimisi samalla periaatteella kuin saksalainen esikuvansa. Tässä keskusapteekissa voitaisiin työskennellä kahdessa työvuorossa jolloin tuotannollista aikaa olisi 16 tuntia vuorokaudessa. Siivoukselle ja huolloille jäisi 8 tuntia vuorokaudessa. Etäisyydet suomalaisten sairaaloiden välillä ovat yleensä pitempiä kuin Saksassa, mutta ajallisesti kuljetuksiin ei menisi enempää aikaa, sillä ruuhkat ovat meillä onneksi melko tuntematon ilmiö, pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Varjopuolena olisi se, että potilaskohtainen lääketilaus pitäisi tehdä aikaisemmin kuin nykyisessä järjestelmässä, jossa lääkevalmistus ja käyttökuntoon saattaminen tapahtuu samassa sairaalassa jossa potilaskin on. Tällöin esim. hematologisten syöpäsairauksien kohdalla solunsalpaaja-annoksen yksilöllinen räätälöiminen potilaan voinnin ja laboratoriotutkimusten tulosten perusteella olisi hankalampaa. Jokaisessa sairaala-apteekissa tulisikin ehkä olla pieni puhdastila akuuteimpia tilanteita varten. Tästä huolimatta keskusapteekkimalli toisi säästöjä puhdastilojen rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin. Nykyinen lääkelainsäädäntö ja normisto ei mahdollista keskusapteekkimallin toteuttamista, joten myös lainsäädännöllisiä muutoksia tarvittaisiin.

Keskusapteekkimalli rationalisoisi sairaala-apteekkien investointitarpeita ja vapauttaisi henkilökuntaa kliinisen farmasian tehtäviin sairaaloissa. Keskustelua tästä aiheesta kannattaisi ryhtyä käymään hyvissä ajoin, sillä tällä vuosikymmenellä rakennettujen puhdastilojen tekniikka ja rakenteet tulevat tiensä päähän 15-20 vuoden kuluttua. Onko vielä silloinkin mahdollista ylläpitää julkisin varoin järjestelmää, jossa kalliit puhdastilat ovat vajaakäytöllä jokaisessa Suomen sairaala-apteekissa?

Vielä tarvitaan lisää ennakkoluulottomuutta kliinisen farmasian ammattilaisten toimintaan Suomessa

Leena Riukka, proviisori, Kliinisen farmasian seuran hallituksen varajäsen

Julkaistu 02.12.2010

Kliinisen farmasian palvelut ovat alkaneet tulla tutuiksi monella paikkakunnalla. Monessa organisaatiossa suurimmat ennakkoluulot on murrettu ja kliinisen farmasian ammattilainen toivotetaan mukaan yhteistyöhön. Hänen arvonsa lääkitysturvallisuuden lisääjänä tunnustetaan. Viimeistään tämä tapahtuu, kun eteen tulee ensimmäinen potilastapaus, jossa huomataan kliinisen farmasistin mukana olon tuottama konkreettinen hyöty.

Kun farmasian ammattilainen on osastolla se, joka huomaa monen organisaation väliä kulkeneella potilaalla vakavan interaktioriskin, suosittaa määrittämään lääkeainepitoisuuden ja tuo keskustelussa esiin potilaan munuaisten vajaatoiminnan ja hyperkalemian, on siitä suuren askeleen helpompi jatkaa kliinisen farmasian edistämistä. Luottamus - ja oma paikka - on ansaittu.

Siksi hämmästyy yhä kuullessaan kummallisista ennakkoluuloista koskien kliinisen farmasistin työskentelyä. Tällainen historiallinen asenne on esimerkiksi se, ettei joissain organisaatioissa kliinisen farmasian ammattilaisella ole oikeutta käyttää potilastietojärjestelmää. Muilla terveydenhuollon ammattilaisilla on oikeus lukea potilastietoja ja kirjata omia huomioitaan, mutta farmaseutin ja proviisorin kohdalla tällaista mahdollisuutta pidetään yhä joissain paikoissa kummallisena ja tarpeettomanakin.

Kauanko meidän täytyy odottaa, että meidät yleisesti hyväksytään samaan riviin muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa potilaan hoidossa? Koska on itsestään selvää, että poliklinikalla tai terveysasemalla on diabeteshoitajan ja ravitsemusterapeutin vieressä myös kliinisen farmasian ammattilaisen vastaanotto, jonne lääkäri voi kirjoittaa asiakkaalle lähetteen? Ja farmasistilla on tietysti siellä oikeus potilastietojärjestelmän käyttöön ja huomioidensa kirjaamiseen.

Kliinisen farmasian ammattilaista tarvitaan joka kohdassa potilaan hoitoketjua; avohoidossa, potilaan saapuessa sairaalaan, osastolla ja potilaan kotiutuessa sairaalasta. Saumaton yhteistyö eri toimijoiden kesken on tärkeää potilaan lääkitysturvallisuuden varmistamiseksi. Erityisen tärkeää se on kohdissa, joissa potilas siirtyy avohoidosta sairaalaan tai päinvastoin tai sairaalasta toiseen sairaalaan. Kliinisen farmasian ammattilaisten yhteistyötä yli sektorirajojen tarvitaan tulevaisuudessa paljon enemmän. Olemmeko siihen valmiita?

Opiskelemassa kliinistä farmasiaa Lontoossa - mieleenpainuva kokemus

Niina Laine, farmaseutti, MSc in Clinical Pharmacy and in International Practice and Policy, Kliinisen farmasian seuran hallituksen varajäsen

Julkaistu 31.10.2010

”Nordic countries are approximately 50 years behind UK what comes to clinical pharmacy.” Näin minulle tokaisi kaksi vuotta sitten The School of Pharmacyn (University of London, UK) kliinisen farmasian maisteriohjelman koordinaattori Ms Jean Taylor.

Tuo lause jäi mieleeni. Olin juuri aloittanut kliinisen farmasian maisterin opinnot Lontoossa ja en tiennyt mitä odottaa. Ensimmäisenä koulupäivänäni The School of Pharmacyssa tapasin kurssikaverini ympäri maailmaa. Kaikilla oli sama päämäärä – oppia uutta ja kehittää kotimaansa kliinistä farmasiaa.

Meidät sijoitettiin muiden opintojen ohella osa-aikaisesti opetussairaaloihin harjoittelemaan lääkehoidonarviointia sairaalan potilaille. Kiersimme sairaalan johtavan kliinisen farmasistin (Lead Clinical Pharmacist) kanssa eri osastoilla ja näimme kuinka hän teki työtään hoitajien ja lääkärien rinnalla osastokierroksilla (”ward rounds”).

Sitten tuli odotettu ja pelätty päivä: ”Now I will give you a patient and you will evaluate his medication.” Kädessäni oli monta sataa sivua potilaspapereita (”patient notes”). Kukaan ei ollut opettanut minulle kunnolla kuinka lääkitystä voi arvioida. ”You have one week, after that you should return your medication review for evaluation”. Tarkempi potilaspaperien tarkastelu osoitti että potilaalla oli yli 20 lääkettä ja lukuisia eri diagnooseja. Lisäksi paperit olivat täynnä vaikealukuista sairaalaslangia. Potilasta haastateltaessa hän vain totesi ”I am depressed and lonely. I do not know the answers to your questions.”

Aikaisemmin olin todistanut kuinka opettajani kirjaimellisesti juoksi sairaalan osastoilla ja arvioi yhden potilaan lääkityksen muutamassa minuutissa antaen samalla palautetta lääkäreille. Opettajani tuntui osaavan vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Viikon jälkeen palautin tekemäni arvioinnin hänelle ja palaute oli yksinkertaisuudessaan murskaava: ”Your work is rubbish.” Seuraavan yön työstin arviointia uusiksi ja sain lopulta tehtävän palautettua niin että se hyväksyttiin alimmalla mahdollisella arvosanalla.

Tuota kokemusta muistellessani nousevat kyyneleet silmiin kahdesta syystä, hävettää vieläkin miten taitamaton olin ja toisaalta miten paljon opin Lontoossa viettämäni vuoden aikana. Aluksi oli vaikeaa lähteä opiskelemaan kliinistä farmasiaa suomalainen farmaseutin tutkinto pohjalla. Kaikesta voi kuitenkin selvitä jos niin päättää. Oma päätökseni piti sisällään myös lukuisia unettomia öitä.

Kliinisessä farmasiassa on kyse potilaan koko tilanteen huomioimisesta. Se ei ole mitenkään yksinkertaista. Ymmärrän nyt, että kukaan ei osaa kaikkea ja että hyvä pohja on tulevan alku. En voi suositella parempaa pohjaa tulevalle kuin opinnot ulkomailla. Tahdon kannustaa kaikkia kliinisestä farmasiasta kiinnostuneita hakemaan oppia ulkomailta. Se maksaa itsensä takaisin aivan varmasti. Kukapa olisi uskonut, että opintojeni lopussa pidän esitelmää koko sairaalan henkilökunnalle tekemästäni tutkimustyöstä sairaalassa. Arvosanaksi sain tutkimustyöstäni 77% (Very good). Siitä on hyvä jatkaa.

Kliinisen farmasian palvelut apteekeissa – missä ja mihin mennään?

Johanna Salimäki, proviisori, kliinisen farmasian seuran jäsensihteeri

Julkaistu 03.10.2010

Kliinisen farmasian palvelut lähtivät monissa maissa kehittymään voimakkaasti erityisesti sairaala-apteekkipuolelta. Meillä näiden palvelujen jalkauttaminen sairaalapuolella on tapahtunut jälkijunassa. Positiivista on, että tänä vuonna käynnistyvät sekä osastofarmasian erityispätevyys -koulutus ja sairaalafarmasian erikoistumiskoulutus. Toivotaan, että nämä vauhdittavat kliinisen farmasian palvelujen integroimista sairaaloiden toimintaan ja osastojen arkeen. Tarvetta on.

Avoapteekkipuolella kliinisen farmasian palveluja on kehitetty viime vuosina vilkkaasti. Suhteellisen helposti käynnistettävien palvelujen, kuten yksilöllisen tupakanvieroituspalvelun lisäksi on luotu alan sisäinen erityispätevyysjärjestelmä, jonka yksi tavoite on edistää farmaseuttisten palvelujen kehittämistä ja käyttöönottoa. Tähän mennessä näitä erityispätevyyspalveluja on kehitetty lääkehoidon kokonaisarviointiin (jota tarjotaan myös sairaalapuolella) ja astman hoitoon. Näiden palvelujen tarve ja hyödyt ovat konkretisoituneet yksittäisten potilastapausten ja onneksi enenevässä määrin myös tutkimusten kautta. Ensi vuodelle on Apteekkariliitossa suunniteltu apteekin diabetespalvelun tarjoamiseen pätevöittävän koulutuksen ja samalla palvelumallin testaaminen.

Nämä uudet apteekkien erityispalvelut voidaan luokitella kliinisen farmasian palveluiksi. Niihin liittyy asiakkaan syvällinen, vuorovaikutteinen haastattelu rauhallisessa ympäristössä, ongelmien systemaattinen kartoittaminen ja havaitseminen, ratkaisukeskeinen lähestyminen ongelmakohtiin ja pyrkimys tuottaa nämä palvelut osana terveyspalvelujärjestelmää, yhteistyössä muun terveydenhuollon kanssa. Palvelut ovat lääkkeentoimitusprosessista erillisiä, maksullisia palveluja, joihin varataan aika.

Apteekin astmapalvelu on omaa sydäntäni lähellä, sillä olen työssäni Apteekkariliitossa saanut olla mukana palvelun ja sen tuottamiseen pätevöittävän erityispätevyyskoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa alusta asti. Omat alkuajan hienoiset epäilyt siitä, että miten farmasian ammattilaiset suoriutuvat uudentyyppisistä ja välillä hyvinkin haasteellisista vastaanottotilanteista, tuoden potilaalle konkreettista apua hänen sairautensa hoitoon liittyviin ongelmiin, ovat karisseet. Olen ollut positiivisesti yllättynyt ja vaikuttunut kurssilaisten ammatillisesta kasvusta ja kompetenssista tuottaa tätä erityisosaamista vaativaa kliinisen farmasian palvelua, joka hyödyttää niin astmapotilaita ja muuta terveydenhuoltoa kuin viime kädessä yhteiskuntaa astman hoidon paremman onnistumisen kautta. Ja olen ollut iloinen, että farmaseuttinsa tai proviisorinsa erityispätevyyskoulutuksiin lähettäneet apteekkarit ovat nähneet kliinisen farmasian palvelut mahdollisuutena täydentää apteekkien palvelutarjontaa nyt ja tulevaisuudessa.

Sairaalapuolella kliinisen farmasian palvelujen maksajataho löytyy organisaation sisältä ja rahaliikenne hoituu sisäisinä siirtoina, mutta apteekkipuolella tilanne on toinen. Miten nämä palvelut saataisiin integroitua saumattomasti osaksi terveyspalvelujärjestelmää niin, että lääkärin lähetteellä apteekki laskuttaisi potilaan sijasta kuntaa? Voiko tämä olla tulevaisuutta? Toivottavasti. Sen perustaa luodaan tänä päivänä.

p.s. Enemmän tietoa blogissa mainituista palveluista ja niitä tarjoavista apteekeista: www.apteekkariliitto.fi > Asiakkaille > Apteekin astmapalvelu, Tupakasta vieroitus ja Lääkehoidon kokonaisarviointi (lääkehoidon kokonaisarviointipalvelun tarjoajia listattu myös kliinisen farmasian seuran sivuilla, linkki ”Palveluntarjoajia”).

Lääkehoidot tuottaviksi terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyöllä

Laura Huotari, proviisori, Kliinisen farmasian seuran sihteeri

Julkaistu 29.08.2010

Suomalaisten sairaanhoito tuotetaan pääasiassa terveyskeskuksissa, joissa laaditaan myös suurin osa sairaanhoidossa keskeisistä lääkehoidoista. Nämä lääkitykset ovat myös varsin kattavia – akuuttien infektoiden hoidosta pitkäaikaissairauksiin.

Syystäkin Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut terveyskeskukset terveydenhuollon kehittämisen painopisteeksi, mutta onko mietitty realistisesti tarvittavia tekijöitä, joilla väestölle tuotetaan laadukasta hoitoa ja yhteiskuntaan hyvinvointia?

Terveyskeskuslääkärin ja hoitohenkilökunnan toimintakenttä ei tässä ainakaan ole helppo: akuutteja päivystysluontoisia tilanteita voi olla päivittäin ja potilasaines heterogeenista. Lisäksi lääketeollisuus on kehittänyt ja saattanut kauppaan viime vuosikymmeninä erittäin monia lääkeaineryhmiä ja niiden sisällä lukuisia hieman erilaisia lääkeainemolekyylejä, joista tehokas ja toimiva lääkehoito on koostettava. Viime vuosina on lisäksi tullut käyttöön runsaasti geneerisiä vaihto- ja rinnakkaistuontilääkkeitä, jolloin pelkästään satojen eri kauppanimien ja lääkemuotojen hallitseminen käytännön työssä on iso haaste.

Potilaiden keski-iän voimakas kasvu ja siten kroonisten sairauksien pidentynyt kesto merkitsevät yksilön kohdalla hyvin pitkiä lääkityshistorioita, joiden selvittäminen ei käytettävissä olevan potilasajan puitteissa onnistu julkisessa terveydenhuollossa. Esimerkkinä voisi olla vuosikymmeniä kestänyt verenpainetaudin hoito. Potilaiden reaktiot lääkkeisiin ovat varsin yksilöllisiä ja jos aiempia kokemuksia ei ole aikaa selvittää, vaarana ovat turhat kokeilut, kustannukset ja huono laatu.

Julkisen terveydenhuollon ja terveyskeskusten piirissä on myös kasvava joukko monilääkittyjä kotisairaanhoidon palveluita käyttäviä iäkkäitä. Kotisairaanhoidon henkilökunta huolehtii arjessa muun työnsä ohella monen asiakkaan lääkehoidon käytännön toteutuksesta haasteenaan monimutkaistunut lääkevalmisteiden ja annosmuotojen kirjo, kiire sekä asiakkaiden lääkitystä koskevat kysymykset.

Jos resurssit eivät anna mahdollisuutta tarttua yllä mainittuihin haasteisiin, on seurauksena helposti epäonnistuneita lääkehoitoja. Toteuttamattomat ja vastaavasti tarpeettomat lääkitykset nakertavat suotta terveydenhuollossa tärkeiden lääkehoitojen vaikuttavuutta ja laatua synnyttäen samalla lisäkustannuksia. Ratkaisuna lääkehoitojen tuottavuuden parantamiselle voisi olla apteekkeihin keskittyneen farmasian ammattilaisten lääketietämyksen hyödyntäminen myös muualla avohoidon ketjussa. Olemalla mukana esimerkiksi kotisairaanhoidon hoitotiimeissä tai toimimalla ns. lääkityskonsultteina, potilaat voisivat saada toivomaansa lääketietoa ja arvostamaansa apteekkilaisten neuvontaa myös muualla. Samalla lisääntyneiden sairaudenhoitomahdollisuuksien toimintakentällä voisivat kaikki terveydenhuollon ammattilaiset yhdistää oman asiantuntijuutensa potilaalle parhaaksi hoitokokonaisuudeksi. Britanniassa tämä on arjen kliinistä farmasiaa hyvillä hoitotuloksilla ja vaikuttavuuden parantumisella – voisiko se olla sitä Suomessakin?

Terveydenhuollon ammattilaisen rooli potilaan hoitopäätöksissä

Tiina Koskinen, proviisori, Kliinisen farmasian seuran hallituksen jäsen

Julkaistu 04.07.2010

Potilaiden pitää saada osallistua päätöksen tekoon heidän lääkitystä valittaessa. Potilailla pitäisi olla tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto käytettävänään tehdessään päätöstään hoitoon sitoutumisesta ja hoidostaan.

Kuka uskaltaa tunnustaa, että kaikki potilaalle aloitetut hoidot ovat oikeasti potilaan valintoja. Useinkin yhteisymmärrys saavutetaan kuittaamalla asia tyyliin, ”tämä on hoitosuositusten mukainen hoito”. Pitäisikö potilaan saada kuitenkin arvioida itse hoitopäätös saatavilla olevan evidenssin perusteella, punniten vaihtoehdot ja lääkehoidon hyödyt ja haitat. Eikö potilaan pitäisi itse voida päättää, aloittaako hän esim. Antikoagulanttihoidon eteisvärinään, jonka on selkeästi osoitettu vähentävän kuolleisuutta, mutta johon liittyy merkittäviä haittoja ja vuotokomplikaatioita.

Kuka oikeasti päättää, mihin hoitoon kunkin potilaan kohdalla päädytään. Ja kenen pitäisi päättää potilaan hoidosta? Onko päätös lääkehoidosta potilaan päätös yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa vai tekeekö lääkäri päätöksen potilaan puolesta vedoten omaan tietämykseensä ja tuntemukseensa? Teemmekö me farmasistit myös päätöksiä potilaiden puolesta itsehoitolääkkeitä heille suositellessamme?

Mistä sitten tiedetään, mikä on paras hoitovaihtoehto kullekin potilaalle. Tiedon tulva ja tutkitun tiedon määrä on käsittämättömän suuri, eikä yksittäinen ammattihenkilö voi mitenkään rajallisena työaikanaan hallita koko tietomäärää. Terveyden huollossa ammattilaisen pitää turvautua tietolähteisiin, jotka ovat suodattaneet tiedon käyttökelpoiseen helposti käytettävään muotoon, joka on myös helposti saatavilla. Tällaisia ovat mm. näytönaste katsaukset ja käypähoitosuositukset.

Tuo tieto näyttöön perustuvasta hoidosta pitäisi tavoittaa myös potilaan. Potilaalla on rajallinen kyky omaksua tieteellistä tietoa, johon hoitopäätökset perustuvat. Kuitenkin potilaalla pitäisi olla hoitopäätöstä

tehdessä realistiset tiedot valittavissa olevien hoitojen hyödyistä ja haitoista. Olisiko tässä meillä farmasisteilla mahdollisuus olla tietolähde, johon potilaat voisivat turvautua?

Miten sitten kertoisimme asian niin, ettei sanomaamme ymmärrettäisiin väärin? Ettei haitat korostuisi suhteessa hyötyihin. Se miten kerromme asian riskeistä ja hyödyistä vaikuttaa huomattavasti potilaan päätökseen ja hoitomyöntyvyyteen. Jos puhumme kuolleista säästettyjen henkien sijaan, sanomamme helposti tulkitaan negatiivisemmaksi kuin se ehkä todellisuudessa on. Absoluuttiset numerot on helpompia hallita kuin suhteelliset. Verbaaliset määrittelyt (esim. voi esiintyä, hyvin harvoin, pieni mahdollisuus, joskus, yleinen, suuri mahdollisuus, todennäköisesti) ovat epämääräisiä ja harhaan johtavia. Kuvien käyttäminen ja graafinen esitys voi helpottaa ymmärtämistä.

Potilaat ymmärtävät helpommin, jos tieto muotoillaan heidän näkökulmaansa sopivaksi. Tärkeintä on, että asian potilalle kertova terveydenhuollonammattihenkilö itse ymmärtää kertomansa.

Kliininen farmasia on lääkehoidon laadunvarmistusta

Raimo Ojala, proviisori, Kliinisen farmasian seuran puheenjohtaja

Julkaistu 30.05.2010

Kliinisen farmasian päämääränä on potilaan turvallisen, tehokkaan ja taloudellisen lääkehoidon edistäminen. Määritelmiä kliinisestä farmasiasta on useita. Aika, toimintaympäristö ja käyttötarkoitus vaikuttavat sanavalintoihin. Tämä on hyvä tiedostaa esimerkiksi artikkeleita lukiessa ja keskusteluissa. Keskeistä määritelmille on kuitenkin ajattelutavan muutos lääkekeskeisyydestä potilaskeskeisyyteen. Käsitteenä kliininen farmasia on hiukan hankala, koska se mielletään helposti sairaaloissa tapahtuvaksi toiminnaksi. Perspektiivin laajentamiseksi luotiin farmaseuttisen hoidon käsite. Se voidaan suomentaa esimerkiksi seuraavasti: farmaseuttinen hoito on vastuullista, suunnitelmallista ja tavoitteellista lääkehoitoa potilaan elämänlaadun parantamiseksi. Suomalaiseen terveydenhuoltoon käsite ei ole oikein istunut. Toisaalta kliinisen farmasian tehtäväkentän laajuus ei ole riittävän hyvin selvillä. Sen sijaan termi lääkehoidon laadunvarmistus kuvaa aika hyvin kliiniseen farmasiaan ja farmaseuttiseen hoitoon liittyviä asioita ja tehtäviä. Olisiko se käsite, joka hyväksyttäisiin ja ymmärrettäisiin? Lääkehoidon laadunvarmistus sisältää seuraavia elementtejä:

Osa edellä mainituista asioista on hyvin potilaskohtaisia ja osa välillisesti potilaan lääkehoidon onnistumista tukevia. Listassa ei ole mainittu osastofarmasiaa, koska osastofarmasia voi sisältää kaikkia lääkehoidon laadunvarmistuksen osia.

Lääkehoidot eivät onnistu toivotulla tavalla ja niissä tapahtuu runsaasti virheitä. Siksi lääkehoitoprosessi kannattaisi standardisoida. Se yhdenmukaistaisi käytäntöjä ja helpottaisi johtamista. Lääkehoitoprosessin ongelmakohtiin ja muutosmahdollisuuksiin syvennyn tarkemmin myöhemmin.